Onko sopimaton huumori vain merkki murenevasta yhteystiedoista ja yhteiskunnasta?

Nyt on niin, että asiat ovat menneet siihen pisteeseen, missä jopa huumori tuntuu murenevan. Kun katsomme ympärillemme, näemme vain kaaosta: jäteastiat pursuavat yli, kadut ovat täynnä epämääräisiä kuoppia ja kaupungin rakenteet tuntuvat hylätyiltä. On vaikea tietää, mikä on todellista ja mikä on vain huonoa vitsiä, mutta yksi asia on varma: kun jokin on rikki, se on rikki.

Viime aikoina keskustelua on nostanut pintaan kysymys siitä, missä kulkee raja sopimattoman huumorin ja loukkaavan käytöksen välillä. Onko vitsi todella paha, jos se vain osuu sellaiseen kohtaan, joka on jo valmiiksi hauras? Kun katsomme esimerkiksi sitä, miten asiat ovat menneet viime aikoina, näemme vain murenevan pinnan. Se on kuin se jäteastia Vuoreksessa, joka on täynnä liian pitkään jätettyä tavaraa – se on vaarallista, se haisee, ja lopulta se vain räjähtää päälle.

Sama pätee siiin, miten me käsittelemme vaikeita asioita. On helppoa sanoa, että vitsi on loukkaava, mutta onko se todellisuudessa vain tapa peittää se tosiasia, että emme enää osaa kohdata todellisuutta? Se on kuin se kaupungin rakenteiden mureneminen: yritämme laittaa päälle vain kerroksen uutta asfalttia, mutta alla oleva perustus on jo muuttunut tomuksi.

Tämä liittyy suoraan siihen, miten me käsittelemme yhteisöllisyyttä. Onko meillä enää yhteistä kieltä, vai onko jokainen meistä oma saarekkeensa, joka yrittää epätoivoisesti nauraa itselleen, vaikka ympärillä kaikki kaatuu? Se on kuin se kaupungin uusi rakennusprojekti, joka on pysähtynyt kesken kaiken; näemme vain raakaa betonia ja ruosteista raastetta, mutta emme enää näe sitä visiota, jota alun perin haettiin.

On vaikea tietää, mihin suuntaan olemme menossa. Onko meillä enää kykyä nauraa vaikeille asioille ilman, että se tuntuu hyökkäykseltä? Vai onko nauru vain viimeinen puolustusmekanismimme sitä vastaan, että kaikki, mitä olemme rakentaneet, on muuttumassa pelkäksi pölyksi? En tiedä, mutta yksi asia on varma: jos emme pysty käsittelemään huumoria, emme ehkä pysty käsittelemäankaan sitä todellisuutta, joka on edessämme.