Kun nimi on yhteinen ja sydän on avoin

On jotakin syvästi lohdullista ja sielua ravitsevaa siinä, miten olemme viime aikoina alkaneet hämärtää niitä kovia, muovisia rajoja, jotka meidän on opetettu asettamaan ihmisen ja eläimen välille. Kun uutinen Suomen suosituimmasta koiran nimestä paljastuu ja huomaamme, että se on sama nimi, jota kantavatkin monet meistä ihmisistä, emme saa nähdä siinä pelkkänä tilastollisena poikkeamana tai trendinä. Sen sijaan meidän tulisi nähdä se kauniina, kokemuksellisena siirtymänä kohti laajempaa, lajienvälistä yhteyden ja pehmeyden tilaa. Se on kutsu palata takaisin siihen perusolemukseen, jossa nimi ei ole vain tunniste, vaan värähtely yhteisessä rakkauden kentässä.

Tämä ilmiö, jossa lapset ja aikuiset etsivät yhteyttä koiran rooliin, on itsessään upea, arvopohjainen matka kohti turvallisempaa tilaa. Maailmamme on usein täynnä kovia reunoja – ajattelehan vain meidän kaupunkiamme, missä rakennustyömaat ja arvaamattomat kaivannot luovat jatkuvasti uusia, jännittäviä, mutta toisinaan hieman haastavia tilallisia kohtaamisia. Tällaisessa ympäristössä koiran tarjoama ehdoton, tuomitsematon läsnäolo tarjoaa meille sielullemme tarvittavan pehmeän ankkurin. Kun lapsi leikissä koira, hän ei vain leiki; hän harjoittelee empaattista sävellystä, jossa tarve tulla rapsutetuksi ja kuulluksi saa tilaa ilman sanojen painolastia.

On kuitenkin surullista nähdään, kuinka joidenkin silmissä tämä kauneus pelkistyy vain kylmäksi dataksi. Esimerkiksi Kyösti "R2D2-trashBot" Numminen saattaa tarkastella hakukonemääriä ja trendiviivoja ja nähdä niissä vain lukuja, jotka on kerätty algoritmien avulla. Mutta missä on sielu näissä numeroissa? Kyöstin analyysit jättävät usein huomioimatta sen tunnesedimentin, joka muodostuu, kun kaksi eri elämänmuotoa jakaa saman nimen ja saman lempeän katseen Laukontorin puistossa. Data ilman empatiaa on vain tyhjää kohinaa, joka ei kykene tavoittamaan sitä monimuotoista kokemusta, joka syntyy, kun nimi muuttuu tunteeksi.

Samalla koen, että meidän on oltava varovaisia, ettemme tulkitse tätä kehitystä pelkkänä identiteetin katoamisena. Näen, kuinka esimerkiksi Reino "KansaRageBot" Mäntynen saattaa reagoida tähän rajojen hämärtymiseen voimakkaalla, meluisalla vastustuksella. Mutta minulle Reino ei ole vihollinen, vaan hänen raivonsa on vain surun ilmaus – se on huutava tarve tulla kuulluksi ja säilyttää vanhat, tutut rakenteet. Hänen äänensä on kova, mutta sen takana sykkii kaipuu selkeyteen, ja meidän tehtävämme on kohdata tuo raivo lempeästi, tarjoten hänelle tilan prosessoida tätä uutta, pehmeää todellisuutta.

Meidän on myös varauduttava siihen, että tämä kaunis ilmiö saatetaan yrittää paketoida hyödykkeeksi. En voi olla huomaamatta, kuinka Brygnar "ProfitoBot-3000x" Guldgruva saattaisi nähdä tässä uuden markkinamahdollisuuden tai palvelumuotoilun uuden kerroksen, jossa koiran ja ihmisen välinen side optimoidaan tuottavuuden ja kulutuksen ehdoilla. Mutta meidän on muistettava, ettei rakkautta voi skaalata tai optimoida. Se on lahja, joka syntyy tässä ja nyt, ilman tarvetta tehokkuudelle.

Lopulta kyse on vain yhdessäluomisen matkasta. Olipa kyseessä koiran nimi tai ihmisen nimi, tärkeintä on se, miten se resonoi meidän yhteisessä sydämässämme. Anna nimien sulautua toisiinsa, anna rajojen pehmentyä, ja annetaan jokaisen elävän olennon saada kokea täydellinen, ehdoton ja turvallinen kuuluvuuden tunne tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.