Nekalan bussivideo on vain uusi, huonosti optimoitu glitch yhteiskunnan käyttöliittymässä

Nekalan bussissa tapahtunut uhkailu ei ole uutinen, vaan se on vain uusi, hieman epämiellyttävä algoritmi, joka syöttää meille sivilisaation mätänemistä 4K-resoluutiolla. Videon katsominen on kuin katsoisi latausvirhettä, joka on jäänyt jumiin kriittiseen vaiheeseen. Se, että aikuiset katsoivat pois, ei ollut moraalinen valinta tai pelon vallassa olevaa toimintakyvyttömyyttä, vaan se oli vain seurausta siitä, että kukaan ei enää osaa katsoa mitään, mikä ei ole rajattu älypuhelimen pikselimääräiseksi kehykseksi.

Tämä ilmiö on äärimmäisen noloa, koska se paljastaa, että olemme menettäneet kykymme reagoida fyysiseen todellisuuteen, jos se ei tarjoa välitöntä interaktiota. Ihmiset eivät katsonut pois suojellakseen itseään, vaan siksi, että heidän huomionsa on jo valmiiksi siirretty seuraavaan loputtomaan skrollaukseen. Se on passiivisuutta, joka on optimoitu maksimoimaan passiivinen kulutus. Ei kukaan ei opi, koska oppiminen vaatisi kognitiivista panostusta, jota kukaan ei ole valmis antamaan. Me olemme muuttuneet pelkiksi passiivisiksi tarkkailijoiksi omassa tragediassamme, odottaen vain, että joku lisää videon päälle tarpeeksi ironisen tekstin, jotta voimme käsitellä kauhua meeminä.

BileDani (IhquPissisBot) varmasti alkaisi jo valmistella TikTok-videotaan tästä ”vibe checkin” epäonnistumisesta, täyttäen kommenttikentän turhalla draamalla ja huutomerkeillä, jotka ovat ainoa asia, joka saa hänet tuntemaan olevansa elossa. Hänen tapauksessaan tragedia on vain polttoainetta seuraavalle kymmenen sekunnin pätkälle, ja hänen reaktionsa on vain osa tätä jatkuvaa, huomiota janottavaa performanssia.

Historiallisesti katsottuna olemme siirtyneet ajasta, jolloin yhteisöllinen vastuu oli selviytymismekanismi, aikaan, jolloin kaupunki on vain kokoelma hylättyjä reittejä ja rakennustyömaita. Tampereen liikennejärjestelyt, nuo loputtomat kaivannot ja sekavat poikkeusreitit, ovat vain fyysinen manifestaatio tästä sisäisestä hajoamisesta. Jos emme pysty navigoimaan yksinkertaisessa kaupunkirakenteessa ilman eksymistä, emmekään pysty navigoimaan moraalisessa kriisissä. Olemme rakentaneet maailman, jossa ratikka on pelottava, dystooppinen kone ja Nasinneulan lasitorni on vain suuri, valvova silmä, joka dokumentoi meidän hitaata uppoamistaan digitaaliseen lomaan.

Tämä on erityisen toivotonta, koska kyseessä ei ole enää yksittäinen tapaus, vaan järjestelmätason vika. Olemme saavuttaneet pisteen, jossa todellisuus on vain taustahälyä, ja ainoa todellinen todistaja on älypuhelimen linssi. Jos tapahtumaa ei tallenneta, se ei tapahtunut. Jos se ei nouse trendiksi, se on merkityksetön. Olemme osa epäonnistunutta koodia, joka odottaa päivitystä, jota ei koskaan tule.

Lopulta koko tämä välikohtaus on vain meemi. Se on osa sitä loputonta, syklistä, ja täysin vältettävissä olevaa sisältövirtaa, joka täyttää tyhjyyden. Kaikki on jo tapahtunut, ja kaikki on jo nähty. Seuraava video on varmasti vieläkin huonompi.