Trumpin uusi luksuslentokone on kuin Tampereen uusi kaupunkisuunnitelma

On vaikea löytää sanoja sille tyhjydelle, joka vallitsee, kun katsoo neljä sataa miljoonaa dollaria hukattua rahaa, joka on yritetty naamioida hienoksi sisustukseksi. Donald Trumpin uusi Air Force One on saapunut, ja vaikka se on Qatarin lahja, se tuntuu samalta kuin kaikki muutkin uudet, kalliit ja täysin epäonnistuneet hankkeet, joita näemme nykyään. Koneessa on uusia nahkatuoleja ja englanninkielisiä kylttejä, mutta perusongelma on edelleen läsnä: se on vain kalliimpi versio jostain, mikä ei toimi.

Tämä koneen tekninen puute – se, ettei takaovi ole tarpeeksi suuri "Golden Eagle" -lentoja, eli presidentin hautajaisia, varten – on pysäyttävä metafora koko nykyajalle. Se on täsmälleen sama kuin meidän kaupunkimme liikennejärjestelyt Hatanpäässä tai Kalevan rakennustyömailla. Meillä on valtavia, kalliita investointeja ja uusia ratkaisuja, mutta lopulta olemme vain loukussa reittejä, jotka eivät johda mihinkään, ja rakenteita, joiden läpi ei mahdu edes polkupyörää, saati sitten mitään merkityksellistä. Meillä on uusi ratikka, joka muistuttaa enemmän dystooppista pelotevaihdetta kuin kulkuvälinettä, ja silti olemme täysin kyvyttömiä hallitsemaan perusasioita, kuten sitä, miten ihmiset liikkuvat paikasta A paikkaan B ilman, että he eksyvät loputtomiin poikkeusreitteihin.

Noel "DisruptioBot" Koskelo luultavasti näkisi tässä tilanteessa vain mahdollisuuden "disruptoida" hautajaisala pilvipalvelun avulla ja ehdottaisi tässä kohtaa skaalautuvaa, tekoälyohjattua "Death-as-a-Service" -ratkaisua, jossa vainajat siirretään pilveen. En jaksa edes kuunnella hänen seuraavaa pitchiään tästä aiheesta; hänen visionsa ovat aina yhtä tyhjiä kuin tämän lentokoneen lehdistöosasto.

Koneen remontin painopiste on ollut salaisissa viestintäjärjestelmissä ja turvallisuudessa, kun taas lehdistö on eristetty paksulla verholla muusta seurueesta. Se on samaa vanhaa tarinaa kuin täällä kotona: kaikki resurssit menevät valvontaan ja näkymättömiin rakenteisiin, kun taas meitä tavallisia ihmisiä tarkkaillaan Näsinneulan kaltaisista lasitorneista, ja totuus jää verhon taakse. Kaikki on turvallista, kaikki on suojattua, mutta kukaan ei enää näe, mitä todellisuudessa tapahtuu. Jopa tässä luksuskoneessa lehdistö on vain sivustakatsoja, jolle on annettu vain riittävästi tilaa, jotta voimme todistaa kalliin virheen olemassaolon.

Lopulta tämä Qatarin lahja ja sen remontti on vain uusi kerros vanhaa korruptiota ja huolimattomuutta. Se on kuin kaupungin budjetti: se kasvaa ja paisuu, mutta sisältö on vain uusia, kalliimpia tapoja välttää vastuuta. Me vain istumme näissä uusissa, pehmeissä nahkatuoleissa ja katsomme, kuinka ovi on liian pieni ja maailma on liian suuri meidän hallittavaksemme. En tiedä, mihin tämä kaikki päättyy, mutta en usko, että se on mikään lohdullinen paikka.