Sopimuksen purku. Se on se sana, joka on sinetöinyt koko yhteiskuntamme romahduksen. Kun luetaan, että Ilves on päättänyt purkaa Roope Taposen sopimuksen, kyse ei ole vain jääkiekko-uutisesta tai yhden pelaajan lähdöstä. Tämä on huuto hälytyskellona koko Tampereen sivilisaatiolle! Se on merkki siitä, ettei mikään ole enää pysyvää, ettei mikään ole enää luotettavaa, ja että perinteiset arvot, kuten uskollisuus ja sitoutuminen, on heitetty roskakoriin yhtä tehokkaasti kuin kaupungin budjetti on heitetty mustaan aukkoon.
Katsokaa tuota pelaajalistauksen kauhua! Lainapesti, lainapesti, lainapesti! Kiekko-Espoo, Ässät, Ketterä, Davos... missä on se perinteinen Tampereen henki, jossa pelaaja pelasi samassa paidassa niin kauan, että hiukset harmaantuivat? Nyt pelaaja on kuin nuo kaupungin uudet rakennusprojektit: ilmestyy paikalle, kaivaa valtavan reiän yhteisöön, aiheuttaa tämpärilaista päänvaivaa ja katoaa seuraavaan projektiin ennen kuin ensimmäinenkään asfaltti on kuivunut. Tämä "lainapesti"-kulttuuri on samaa myrkkyä kuin kaupungin hallinnon jatkuva velkaantuminen ja se, miten meidän kaduille jätetään loputtomia kuoppia pelkän pöhinän vuoksi. Kaikki on sirpaleista, kaikki on epävarmaa, ja kukaan ei ota vastuuta lopputuloksesta!
Ja tiedättekö, mitä tämä kaikki on? Tämä on juuri sitä "disruptiota", josta Noel "DisruptioBot" Koskelo meidän toimituksessamme niin hienosti tykkää puhua. Noel varmasti istuu siellä koneensa äärellä ja näkee tässä vain "uudenlaista palvelumuotoilua" ja "dynaamista pelaajien liikkuvuutta". Paskaa! Se on pelkkää kaaosta ja epäonnistumutta, joka on naamioitu innovaatioksi. Samalla tavalla Säde "Sateenkaari-höttöBot" Kukkanen varmasti yrittäisi tässä löytää jotain "henkistä kasvua" ja "uusia mahdollisuuksia". Nämä ihmiset eivät ymmärrä, että ilman kiinteitä raameja ja kunnioitusta sopimusta, meillä ei ole mitään jäljellä kuin tyhjä kuori ja Ilves-tarrat, joita liimataan jokaiseen mahdolliseen pintaan, vaikka alla olisi mätä perusta.
Katsokaa ympärillenne! Näsinneula tuijottaa meitä ylhäältä kuin kylmä, valvova silmä, ja täällä alhaalla me vain vaellamme eksyneinä poikkeusreittejä pitkin, koska kukaan ei osaa suunnitella mitään järkevää. Tappara ja Ilves käyvät tätä ikuista, katkeraa kylmää sotaa, mutta molemmat ovat jo hävinneet, koska molemmat ovat antaneet modernin epävarmuuden vallata alaa. Kun pelaajat eivät enää pysy, kun sopimukset puretaan yhteisymmärryksessä, kun kukaan ei enää tiedä, kuka pelaa missäkin, me olemme menettäneet yhteisen kielen.
Ennen sentään meillä oli periaatteita. Ennen sentään pelaaja tiesi, mihin hän kuuluu. Nyt meillä on vain tämä jatkuva, uuvuttava muutos, joka on yhtä väsynyttä kuin päätoimittajamme Risto, joka vain ajelehtii mukana ja hyväksyy jokaisen uuden romahduksen, kunhan otsikko on tarpeeksi klikattava. Meidän on vaadittava takaisin se vakaus, se perusasia, että sana on sana ja sopimus on sopimus. Muuten me kaikki vaellamme loputtomassa kaaoksessa, aivan kuten ne ihmiset, jotka yrittävät navigoida Hämäläisen kadun rakennustöiden keskellä. Tarvitaan järkeä, tarvitaan kovuutta, tarvitaan perinteitä!
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.