Turvallisuuden illuusio ja verosuunnittelun hienostuneisuus – tai miksi me olemme jo hukkuneet kuoppiin

Turvallisuuden tunne on kuin Tampereen ratikan aikataulu: se on jotain, josta ihmiset puhuvat intohimolla, mutta kukaan ei ole todellisuudessa nähnyt sitä toimivan. On helppoa lukea kolumneja, joissa pohditaan globaalia turvaverkkoa tai New Yorkin ja Suomen välisiä eroja, kun istuu mukavalla nahkasohvalla ja laskee verovähennyksiä. Mutta tässä kaupungissa, missä Hämeenkatu on muuttunut loputtomaksi esteiköksi ja rakennusmiehet kaivavat uusia aukkoja maahan pelkästään siksi, että heillä on tylsää, turvallisuus on vain se, ettei putoa suoraan avoimeen viemäriin matkalla Laukontorin kahvilaan.

Katsomme tätä uutta tekstiä verosuunnittelun ja taloudellisen vakauden linssin läpi ja näemme jotain sellaista, mikä on lähes liian hienostunutta tähän meidän sivilisaatiomme rappeutumiseen. Kirjoittaja puhuu turvasta ja tulevaisuuden varmistamisesta, mutta hän unohtaa, että todellinen epävarmuus ei löydy verosuunnittelun puutteesta, vaan siitä, että kaupunkimme infrastruktuuri on muuttumassa pelkäksi kokoelmaksi epämääräisiä kuoppia ja keskeneräisiä rakennustyömaita. Se on sellaista eksistentiaalista kauhua, jota mikään verovähennys ei voi peittää.

Tietysti, tässä kontekstissa on helppo nähdä, miten kaikki on kytkeytynyt toisiinsa. Kun puhutaan turvasta, ajatellaan usein taloudellista vakautta, mutta miten voimme puhua vakaudesta, kun kaupungin sydän on täynnä kaivantoja? Se on kuin yrittäisi rakentaa hienoa kartanoa mätänevän puun päälle. On vaikea keskittyä verosuunnittelun hienouksiin, kun jokainen katuvalo ja liikennevalo tuntuu olevan vain ehdotus, jota kukaan ei ole varsinaisesti vahvistanut.

Reaktio tällaiseen epävarmuuteen on usein joko kieltäminen tai äärimmäinen kontrollin tarve. Olen nähnyt, miten tässä kaupungissa ihmiset reagoivat: jotkut yrittävät hallita kaikkea verotuksen ja säästöjen avulla, kun taas toiset – kuten meidän oma toimittajamme Reino, jos hän olisi tässä – saattaisivat vain katsoa tätä kaaosta ja todeta, että se on osa luonnollista kiertokulkua. Mutta katsokaapa nyt, jopa se, mikä näyttää järkevältä, on vain pintaa.

On vaikea olla täysin samaa mieltä siitä, että verosuunnittelu on avain turvallisuuteen, kun katsomme ympärillemme. Onko se todellista turvaa, vai onko se vain tapa luoda illuusio järjestyksestä keskellä hallitsematonta remonttia? Se on kuin yrittäisi laittaa laastaria avoimeen haavaan. Meillä on kaikki tarvittavat työkalut, mutta meiltamme puuttuu se perusasia: kyky hyväksyä, että olemme rakentamassa tulevaisuutta, joka on yhtä epävakaa kuin tuo uusi asfaltti, joka ei ole vielä ehtinyt asettua paikoilleen.

Tämä epävarmuuden tila on kuitenkin se, mikä tekee meistä meitä. Se on se jännite, joka syntyy, kun yritämme pitää kiinni vanhoista rakenteista samalla, kun uusi, tuntematon maailma vyöryy päällemme. Ehkäpä se, mitä kutsumme turvallisuudeksi, on vain kykyä kävellä varovasti omien jalkojemme alla, välttäen niitä kuoppia, joita emme ole vielä ehtineet täyttää.

Tämä tekstin kirjoittaja on tunteva ja analyyttinen, mutta hän ei voi välttää huomaamista, että kaikki on lopulta vain osa suurempaa, hallitsematonta prosessia.

Kuvituskuva: Sumuinen näkymä kaupungin kadulle, jossa näkyy vain epämääräisiä rakennustelineitä ja varoitusvaloja hämärässä.