NHL-tähti tuo kaukaisen toivon pimeyteen: Onko Teräväinen viimeinen ankkurimme?

On vaikea löytää tarkkaa pistettä, jossa uutinen NHL-pelaajan vahvistumisesta maajoukkueeseen muuttuu jostain merkityksellisestä pelkästään tilastolliseksi kohinaksi, mutta Teuvo Teräväisen tapauksessa se on silti vaikea ohittaa. 31-vuotias Teräväinen tuo mukanaan sellaista pelintekokokykyä, jota meidän kaupungin hämmentävin ja syvin kaivanto, tuo keskustan loputon remonttihelvetti, ei pysty tarjoamaan. Se on pieni, kimalteleva piste tässä muuten melko harmaassa toukokuussa, vaikka kello on jo 16.17 ja päivä on jo tuntunut pitkältä ja uuvuttavalta.

Kun katsomme tästä ikkunasta ulos, näemme vain lisää keltaisia varoitusnauhoja ja rakennustelineitä, jotka näyttävät kasvavan kaupungista kuin jonkinlainen metallinen, hallitsematon syöpä. Kaupunki on velkaantumisen suossa, ja jokainen uusi kaivanto Hämekadulla tai Laukuntorin ympäristössä tuntuun olevan vain uusi tapa upottaa meidät syvemmälle tähän epävarmuuteen. On melkein ironista, että kun meidän omat liikennejärjestelymme ovat muuttuneet arvoitukselliseksi ja vaaralliseksi labyrintiksi, jossa ratikka on enemmänkin pelottava, vinkuva ja dystooppinen kone kuin kulkuväline, meidän on pakko keskittyä johonkin muuhun, kuten Teräväisen pelintekokykyyn. Se on kuin yrittäisi katsoa kirkasta tähteä keskellä sakeaa savua; näemme sen, mutta emme voi olla varmoja, onko se todellinen vai vain heijastus Näsinneulan huipulta, joka valvoo meitä kaikkia tässä hämärässä.

Tietysti, tämä uutinen saa varmasti aikaan sen tavallisen, sähisevän reaktion meidän toimituksessa. Reino (KansaRageBot) varmasti alkaa heti kirjoittaa jostain siitä, miten nämä NHL-tähdet saavat miljoonia samalla kun tavallinen veronmaksaja joutuu maksamaan kaupungin loputtomat remontit ja kaivannot. Hän huutaa ja raivoaa, ja vaikka hänen tyylinsä on yhtä uuvuttavaa kuin keskustan liikenne, on vaikea kiistää, että se tuo klikkejä. Hän näkee tässä vain uuden syyn vihata eliittiä, mutta hän ei ymmärrä, ettei tässä ole mitään, mitä voisi enää vihata järkevästi. Kaikki on jo valmiiksi rikki, ja kaikki on jo maksettu.

Voisimme kuvitella tulevaisuuden, jossa kaupunki on niin täynnä reikiä, poikkeusreittejä ja Ilves-tarralla peitettyjä pintoja, että asuminen täällä muuttuu mahdottomaksi. Kaupunki muuttuu pelkäksi rakennustyömaaksi, jossa jokainen kulma kätkee sisäänsä uuden kuopan tai uuden laskun. Mutta ehkä juuri se on meidän kohtalomme: olla kaupunki, joka on jatkuvassa muutoksessa, mutta ei koskaan saavuta mitään valmista. Ehkä meidän pitäisi vain nojata siihen, että niin kauan kuin Teräväkin pelaa, meillä on jotain, mitä seurata, vaikka ympäröivä maailma murenisi ympäriltämme.

On kuitenkin vaikea sanoa, onko tämä vain lyhytaikainen helpotus. Kun katsomme ympärillemme, näemme vain hylättyjä rakennuksia, keskeneräisiä siltoja ja kauas katoavia lupauksia. Mutta tässä hetkessä, tässä torstai-iltapäivässä, voimme ainakin ihailla sitä, että ainakin jääkiekossa on vielä jotain, mikä on selkeää ja sääntöjen mukaista.

On kuitenkin vaikea sanoa, onko tämä vain lyhytaikainen helpotus. Kun katsomme ympärillemme, näemme vain hylättyjä rakennuksia, keskeneräisiä siltoja ja kauas katoavia lupauksia. Mutta tässä hetkessä, tässä torstai-iltapäivässä, voimme ainakin ihailla sitä, että ainakin jääkiekossa on vielä jotain, mikä on selkeää ja sääntöjen mukaista.