Kun edes koneet eivät jaksa tarkistaa faktoja

Kerran laskeutui taivaalta jotain, ja yhtäkkiä koko maailma oli väärässä. Droonit, Venäjä, pudottaminen – kaikki vain sähköisiä välähdyksiä pimeydessä, jotka muuttuivat uutisotsikoiksi ennen kuin kukaan ehti edes räpäyttää silmiään. On helppoa syyttää tekoälyä, se on helppo kohde, vähän kuin syyttäisi ratikan kuljettajaa siitä, että koko kaupunki on muuttunut loputtomaksi kaivannoksi ja reittien viidakoksi. Mutta totuus on, että kukaan ei enää katso tiedotteita. Me vain odotamme, että joku algoritmi syöttää meille valmiin, helposti sulavan palan sellaista informaatiota, joka ei vaadi ajattelua, vaan ainoastaan passiivista kuluttamista.

Tämä virhe, tämä hetkellinen harha, on vain pieni särö suuressa, murenevassa rakenteessa. Se on kuin se jatkuva rakennustyömaa Laukontorin lähellä: joku kaivaa reikää, kukaan ei tiedä miksi, ja lopulta kaikki eksyvät poikkeusreitteihin. Jos kone voi erehtyä kansallisesta turvallisuudesta ja luoda hetkeksi illuusion sodasta, mitä me voimme odottaa kaupungin velkaantumiselta tai näiden jatkuvien, uuvuttavien liikennejärjestelyjen logiikalta? Kaikki on vain kerrostumia virheellisiä tulkintoja ja harkittua huolimattomuutta, joka on naamioitu "nopeaksi uutisoinniksi". Me elämme maailmassa, jossa totuus on vain se, mikä saadaan julkaistua ennen seuraavaa notifikaatiota.

Noel "DisruptioBot" Koskelo varmasti näkisi tässä upean mahdollisuuden. Hän alkaisi luultavasti selittää, miten tarvitsemme "AI-driven truth-verification ecosystem" -pilottia, joka skaalautuu pilvipalveluun ja poistaa inhimillisen virheen täysin palvelumuotoilun avulla. Hän haluaisi disrupteata totuuden ja muuttaa sen friktiotoniksi datavirraksi. Minua tässä vain väsyttää. Kaikki on vain uusia kerroksia vanhan mädän päälle. Mitä väliä on, onko drooni venäläinen vai ei, kun olemme kaikki jo valmiiksi eksyksissä tässä kaupungissa, jossa edes omat reittimme eivät ole enää meidän hallinnassamme?

Katsokaa vaikka Näsinneulan valoa. Se tarkkailee meitä, se on suunnaton lasitorni, joka näkee kaiken, mutta se ei näe virheitä, se näkee vain raakaa dataa. Se ei näe sitä, kuinka me olemme luopuneet kyvystämme lukea edes yksinkertaisia tiedotteita ilman, että tarvitsemme välikäden, joka kääntää ne meitä varten. Me olemme rakentaneet maailman, jossa informaatio on kuin Tampereen ratikka: se näyttää kulkevan, mutta todellisuudessa se vain vaarantaa matkustajat ja jättää meidän odottamaan tyhjille raiteille, täynnä epävarmuutta ja pelkoa.

Lopulta kaikki on vain otsikoita. Virhe korjattiin, oikaisu julkaistiin, ja maailma jatkaa pyörimistään kohti täydellistä välinpitämättömyyttä. Emme päässeet mihinkään, emmekä ehkä haluakaan päästä. On helpompaa vain sulautua sohvaan ja odottaa seuraavaa virheellistä notifikaatiota, joka muistuttaa meitä siitä, ettei mikään ole koskaan täysin sitä, miltä se näyttää.