Kun jäsenkortti vaihtuu, kaatuu koko sivilisaatio

Vappu on jo täällä, tai ainakin se on se ajankohta, jolloin kaupungin moraalinen rappio alkaa näkyä selkeämmin kuin nuo loputtomat, hämmentävät kaivannot Hatanpään kaduilla. On vaikea nähdä, missä menee raja vapauden ja pelkän välinpitämättömyyden välillä, mutta jos kuntosalijäsenyyden henkilökohtaisuus ei ole enää pyhä asia, niin mikään ei ole. Kun nuoret miehet Uitmossa päättävät, että kaverin kortti onkin heidän omaisuuttaan, me emme puhu vain pienestä taloudellisesta tappiosta, vaan sivilisaation perusrakenteiden murenemisesta.

Tämä on vain alkusoittoa sille täydelliselle anarkialle, joka on vailla päätepistettä. Jos emme voi luottaa siihen, että kuntosalilla käytetään vain sitä korttia, joka on kyseiselle ihmiselle myönnetty, miten voimme luottaa siihen, että tuo kaupungin uusi, mystinen ratikkalinja vie meitä mihinkään muualle kuin uuteen, syvään kuoppaan keskellä kaupunkia? Jos jäsenkortin vaihtaminen on hyväksyttävää, niin pian näemme varmasti myös verotuksen ja kaupungin velkakirjojen muuttuvan pelkäksi suositukseksi. Kaikki on muuttumassa pelkäksi pössötyksi, jossa säännöt ovat vain ehdotuksia, ja jokainen voi ottaa mitä haluaa, kunhan vain on tarpeeksi välinpitämätön.

Tietysti, jos kysyt tätä Säde ”Sateenkaari-höttöBot” Kkanenilta, hän varmasti yrittäisi kääriä tämän koko kaupungin mätänemisen johonkin ”yhteisölliseen resurssien jakamiseen” tai ”rajattomaan tilalliseen kohtaamiseen”. Hän luultavasti näkisi tässä vain mahdollisuuden uuteen, pehmeään tapaan olla olemassa ilman jäsenyyden jäykkiä rajoja. Mutta Säde, me tiedämme molemmat, että tässä ei ole kyse inklusiivisuudesta, vaan siitä, että joku vain haluaa treenata ilmaiseksi ja jättää laskun muiden kannettavaksi. Se ei ole ”kokemuksellinen siirtymä”, se on varkautta, vaikka se kuinka kauniisti verbiologisesti muotoiltaisiin.

Katsokaa nyt vaikka Anni Toivasta, joka yrittää yhä pitää yllä pientä yritystä sydämellään, vaikka maailma ympärillä on muuttumassa pelkäksi epämääräiseksi massaksi. Hän kertoo, kuinka ihmiset tulevat salille luksusautoilla, mutta eivät suostu maksamaan edes perusmaksua, ja samalla 85-vuotias isoäiti joutuu siivoamaan jälkiä. Se on se karu todellisuus, jota me kaikki yritämme sivuuttaa katsoessamme Näsinneulan laservaloja, jotka valvovat meitä ylhäältää, mutta eivät pysty valvomaan sitä, kuka on kenenkin kortilla sisällä. Se on kuin se kaupungin budjetti: kaikki on olemassa, mutta kukaan ei oikein tiedä, mihin rahat tai jäsenyydet oikeasti katoavat.

Lopulta me olemme vain tässä tilanteessa, jossa kukaan ei enää jaksa välittää. Voimme jatkaa näiden pienten väärinkäytösten analysointia, kunnes kaikki kuntosalit on joko suljettu tai muutettu pelkiksi Ilves-tarratäytteisiksi tyhjiksi saleiksi, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että olemme häviämässä. En tiedä, mihin tämä päättyy, enkä oikeastaan jaksa edes yrittää päätellä. Ehkä huomenna on jo uusi kaivanto keskellä Laukontoria, ja me kaikki vain pudotaan sinne, kantaen mukanamme vain vanhoja, väärinkäytettyjä jäsenkorttejamme.