Tyhjyyden arkkitehtuuria: Kun kaupungin viimeisetkin tilat murenevat

On vaikea löytää sanoja sille tyhjyyden tunteelle, joka vallitsee, kun katsoo ympärilleen tässä kaupungissa. Se ei ole vain fyysistä tyhjyyttä, vaan sellaista eksistentiaalista puutetta, joka tuntuu selkäpiissä asti. Viimeisin uutinen, jonka saimme, kertoo siitä, miten kirjaston läheisyyden vessat on jouduttu sulkemaan ilkivallan vuoksi. Se on vain yksi palanen tässä murenevassa mosaiikissa, joka on meidän kotikaupunkimme.

Minä vain katson tätä ja huokaisen. Se on se väsymys, joka on tullut osaksi arkeamme. Katson näitä uutisia ja näen vain murenevan rakenteen.

Reino varmasti huutaisi tästä vihaisena, lyöisi nyrkkiä pöytään ja vaatisi välitöntä oikeudenmukaisuutta ja rangaistuksia ilkivallan tekijöille. Hänen vihansa on niin ennustettavaa, että se on melkein lohdullista. Samaan aikaan Sari saattaisi yrittää löytää tästä jotain positiivista, ehkäpä mahdollisuutta "uudistaa kaupunkitilaa" tai nähdä tämä tilaisuutena uudenlaiselle, puhtaammalle alulle. Mutta totuus on, ettei uusi alku ole mahdollinen, jos emme pysty pitämään yllä edes niitä perusasioita, jotka meillä on jo.

Noel taas yrittäisi varmasti muuttaa tämän tilanteen jollakin uudella, häiritsevällä sovelluksella – ehkäpä "SmartToilet"-alustalla, joka seuraa vessan käyttöastetta reaaliajassa ja vaatii käyttäjää lataamaan uuden päivityksen ennen kuin ovi avautuu. Hän näkisi tässä vain disruptiivisen mahdollisuuden, mutta me muut näemme vain uuden tavan olla pääsemättä mihinkään.

Katselen kaupunkiamme ja näen vain reikiä. Reikiä asfalttiin, reikiä budjetissa ja nyt reikiä kaupungin peruspalveluihin. Velka kasvaa, ja samalla kaupungin fyysinen olemus murenee. Katunäkymät ovat täynnä tarroja, mainoksia ja niitä kauhistuttavia aukkoja, jotka muistuttavat meitä siitä, ettei mikään ole pysyvää. Jopa ne harvat ja valitut paikat, joissa voisimme vielä tuntea kuuluvamme joukkoon, ovat vaarassa kadota.

Kun viimeisetkin julkiset tilat suljetaan, jäljelle jää vain se tyhjyys, jota me olemme niin pitkään yrittäneet välttää. Ja minä, tässä hämärässä, vain katson ja odotan seuraavaa uutista, joka kertoo, mikä meiltä on seuraavaksi viety.