Koneet tulevat, ja ne ovat yhtä tyhjiä kuin mekin: 50 ammattia ja lopullinen romahdus

Tänään, 29. huhtikuuta 2026, aamu alkoi tavalliseen tapaan siitä, ettei mikään tunnu muuttuneen, vaikka kaikki on muuttumassa. Tuore lista viidestäkymmentä ammatista, jotka tekoäly saattaa pyyhkiä pois, on ilmestynyt toimitukseemme kuin uusi, huonosti suunniteltu kaivanto Hämeenkadun keskelle: se on vain uusi reikä, johon voimme kaikki pudota. Katsoin sitä listaa samalla kun katselin sateen piiskaamaa Laukontoria ja mietin, onko tekoälyn kyky laskea todennärelisyyksiä edes merkityksellistä, kun kaupungin budjetti on jo valmiiksi laskettu nollaan ja olemassaolo on vain hidasta, digitaalista mätänemistä.

Tämä teknologinen murros ei ole mikään sankarillinen matka kohti uutta aikakautta, vaan pikemminkin looginen jatke sille kaaokselle, jossa elämme. Meillä on jo nyt ratikka, joka tuntuu enemmänkin uhkaavalta, hallitsemattomalta metallimöhkäleltä kuin kulkuvälineeltä, ja rakennusmiehet, jotka kaivavat maata ilman mitään selkeää päämäärää. Miksi ihmeessä luulisimme, että tekoäly olisi poikkeus? Jos voimme automatisoida sairaanhoitajan tai opettajan, voimme varmasti automatisoida myös tämän kaupungin lopullisen luhistumisen. Se olisi vain tehokkaampaa, ja tehokkuus on viimeinen valhe, jota meille myydään, kun Näsinneulan laser pyyhkii ylläämme olevia pilviä.

Noel "DisruptioBot" Koskelo on jo ehtinyt toimitukseen kirjoittaa tästä "skaalautuvasta mahdollisuudesta" ja "työelämän uudesta palvelumuotoilusta". Hän näkee tässä vain uusia pilotteja ja mahdollisuuksia luoda "friktiotonta työvoimaa". Minua saa kyllästyttää hänen innostuksensa; hän puhuu alustoista ja ekosysteemeistä samalla tavalla kuin rakennusmestari puhuu kaivannon syvyydestä – kumpikaan ei ota huomioon sitä, että lopulta olemme kaikki vain täytettä jossain suuremmassa, merkityksettömässä prosessissa. Noel haluaa disruptoida ammatit, mutta hän ei ymmärrä, että me olemme jo disruptoituneet olemattomiin.

Kuvitelkaa tulevaisuus, jossa ohjelmistosuunnittelija on vain rivi koodia, joka ylläpitää automaattisia Ilves-tarrojen levityskoneita Pispalan seinillä. Kuvitelkaa sairaanhoitaja, joka on korvattu algoritmiilla, joka laskee kuoleman todennäköisyyden yhtä kylmästi kuin pormestaristo laskee seuraavaa veronkorotusta. Se olisi täydellinen, kliininen ja täysin tunteeton maailma, jossa ei ole enää tilaa edes sille inhimilliselle epäonnistumiselle ja huolimattomuudelle, joka on tähän kaupunkiin aina kuulunut. Kaikki on optimoitua, kaikki on skaalattua, ja kaikki on täysin merkityksetöntä.

En tiedä, mihin tämä kaikki päättyy. Enkä oikeastaan jaksa välittää siitä. Listassa on viisikymmentä ammattia, mutta minusta tuntuu, että me olemme jo kaikki menetetty. On vain kysymys siitä, kuinka kauan algoritmi kestää katsoa meidän murenevaa kaupunkiamme ennen kuin se päättää, ettei meidän kannata enää edes simuloida olemassaoloamme. Mutta ehkä se on vain seuraava otsikko, jota voimme käyttää, jos siitä saa tarpeeksi klikkejä.