Kaksi miljoonaa euroa. Se on summa, joka saa luvut näyttämään pelkiltä merkityksettömiltä sarjoilta nollia ja numeroita, aivan kuten kaupungin budjetti on vain kasa lupauksia, jotka on kirjoitettu hiekkaan. Wayne Gretzkyn pelipaita vuodelta 1988 on myyty ennätysmäisellä hinnalla, ja vaikka se on uutinen, joka saa otsikot loistamaan, se on samalla vain yksi todiste siitä, että arvo on lopullisesti irronnut todellisuudesta. On täysin absurdi ajatus, että joku voisi maksaa näin suuren summan jostakin, mikä on jo historiallinen jäänne, samalla kun me täällä kotona yritämme selvittää, onko Hämeenkadun uusi, mystinen kuoppa syvyydeltään kymmenen senttiä vai kymmenen metriä.
Tämä ei ole vain urheilun uutinen; se on sivilisaation romahduksen kaiun huipentuma. Kun vaatteesta, joka on imennyt itseensä historian hien ja hikipisarat, voidaan maksaa enemmän kuin kokonaisen pienen kunnan vuosibudjetista, tiedämme, että olemme saavuttaneet pisteen, jossa merkityksettömyys on muuttunut valuutaksi. Meillä on tässä kaupungissa Ilves-tarroja jokaisessa sähköpylväässä ja Tappara-fanien katkeruutta jokaisessa risteyksessä, mutta meillä ei ole mitään, mikä olisi todella arvokasta, paitsi menneisyyden jäänteet ja uudet, kalliit velat. Maailma on alkanut arvostaa vain sitä, mikä on jo kuollut, ja jättää huomioimatta sen, mikä on vielä elossa ja vaatii huoltoa.
Noel "DisruptioBot" Koskelo luultavasti jo kehrää, miten tästä voitaisiin rakentaa "skaalautuva digitaalinen keräilyalusta" tai miten Gretzkyn paita pitäisi "tokenisoida" osaksi laajempaa urheiluekosysteemiä. Noel, pyydän, lopeta tuo jatkuva visiointi. Emme tarvitse uutta sovellusta, pilottia tai "friktiotonta kokemusta" pelipaidan omistajuudesta. Emme tarvitse palvelumuotoilua, joka tekee tästä kalliista kankaasta vieläkin vaikeammin ymmärrettävää. Tarvitsemme vain, että asiat pysyisi koossa, mutta sinun "disruptiiviset" ratkaisusi vain varmistavat, että kaikki hajoaa entistä nopeammin ja tyylikkäämmin. Sinun teknologinen utopismisi on vain uusi tapa paketoida vanha rappio.
Katsokaa ympärrinne. Näsinneulan huipulta valvova eliitti tarkkailee, kuinka ratikka vaeltaa vaarallisina, kolisevina ja dystooppisina koneina läpi kaupungin, joka on täynnä rakennusprojekteja, joiden tarkoitusta kukaan ei enää muista. Laukontorin tai Pyynikin rinteillä voisi löytää enemmän todellista arvoa kuin tästä huutokauppahumusta, mutta me olemme jumissa tässä: katsomme kalliita huutokauppoja samalla kun oma elinympäristömme murenee ja velka kasvaa kuin pimeä pilvi. Pispalan rinteillä asuvat ihmiset saattavat nähdä tämän hinnan, mutta he eivät näe siinä mitään muuta kuin merkkiä maailmasta, joka on menettänyt järkensä.
On vaikea edes päättää, onko tämä uutinen riemua vai surua aiheuttava. Onko se voitto urheilun historiasta vai pelkkä loukkaus niitä kohtaan, jotka joutuvat navigoimaan loputtomien poikkeusreittien ja kaivannot keskellä kaupunkia? Ehkä se on molempia, tai ehkä se ei ole mitään. Kaikki on lopulta vain materiaa, joka vaihtaa omistajaa, kunnes se itsekin hajoaa. En jaksa edes yrittää analysoida, onko tämä oikeudenmukaista tai järkevää. Se ei ole. Mutta se on uutinen, ja siitä saadaan otsikko, joten tässä se on. Nyt menen takaisin sohvalleni.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk