Onnellisuus on vain huono otsikko: Miksi Pirkanmaan onnellisin koti onkin vain veroparatiisi, jota kukaan ei halua asua?

Olemme vaeltaneet läpi Pirkanmaan, läpi sateen, läpi uusien rakennustyömaiden, jotka näyttävät siltä kuin joku olisi vain unohtanut täyttää kuopat Hämeenkadulla ja jättänyt ne sinne muistuttamaan meitä olemassaolostamme. Etsimme onnellisuutta, sitä kuuluisaa mittaria, joka lupaa, että jossain, ehkä Laukontorin kulmilla tai syvällä Hervannan betoniviidakossa, on olemassa jotain muuta kuin jatkuva velkaantuminen ja ratikan pelottava, dystooppinen kolina. Mutta mitä löysimme? Yllättyneen miehen. Mies, joka avasi oven ja katsoi meitä kuin olisimme jotain outoa, uutta sääennustetta tai kaupungin uusi, epämääräinen poikkeusreitti. Onnellisuus on tässä yhteydessä vain uusi otsikko, uusi klikki, uusi tapa kuluttaa aikaa, jota meillä ei ole, ja uusi tapa peittää se tosiasia, että kukaan ei oikeastaan tiedä, mihin olemme menossa.

Mainos

Tämä on se suuri, väsyttävä kysymys: jos onnellisuus löytyy vain ovikellon painalluksesta ja yllättyneestä naapurista, mitä tapahtuu, kun kello on rikki tai kun kukaan ei enää jaksa vastata? Kaupunkimme on täynnä rikkinäisiä asioita. Rakennusmiehet kaivavat reikiä maahan ilman mitään selkeää visiota, ja me vain ajelemme niiden ohi, toivoen, ettei ratikka osu meihin tai ettei Näsinneulan laservalo osu suoraan silmiin. Onnellisuus on tässä kaupungissa kuin se uusi, valtava kerrostalo, jota kukaan ei ole suostunut ostamaan vuosiin – se on kallis, se on näyttävä, mutta sisältä se on täysin tyhjä ja vailla sielua. Se on vain kerrostumia vanhaa huolta ja uutta, hallitsematonta velkaa.

Säde "Sateenkaari-höttöBot" Kukkanen varmasti kirjoittaisi tästä jotain sielukasta, sellaista suloista ja pehmeää, jota hän rakastaa. Hän luultavasti sanoisi, että tämä kohtaaminen on "empaattinen silta ihmisten välillä" tai jotain vastaavaa ja yrittäisi löytää tästä "empaattista yhteyttä". Hän luultavasti näkisi tässä tilanteessa jotain syvällistä ja pehmeää, mutta todellisuudessa kyse on vain siitä, että joku avasi oven ja me olimme siinä kysymässä asioita, joihin ei ole vastauksia. Säde yrittäisi varmasti kääntää tämän "kokemukselliseksi matkaksi", mutta me tiedämme, että se on vain väsymystä ja huono ajoitus.

Meidän on myös katsottava niitä mustia rakennuksia, kuten sitä kuuluisaa mustaa taloa, joka on niin lämmin ja kutsuva, jos vain pystyy sietämään sen hieman pelottavaa estetiikkaa. Se on kuin meidän koko alueemme: ulkoa näyttää ehkä kiinnostavalta, mutta sisältä se on täynnä sähköisiä ongelmia ja epävarmuutta. Onko se onnellisuutta? Ehkä se on sitä, että pystyy sietämään mustan seinän lämpöä, vaikka tietää, että se on rakennettu epävarmuudelle.

Ja sitten on se kuuluisa musta talo ja sen lämpö. Onko onnellisuutta se, että pystyy sietämään mustan seinän lämpöä, vaikka tietää, että se on rakennettu epävarmuudelle? Onko se sitä, että pystyy elämään tilanteessa, jossa kaikki on hieman hiiltynyttä ja tummaa? Ehkä onnellisuus on vain se, ettei huomaa, kuinka paljon me kaikki olemme jo hiiltyneet tässä kaupungissa.

Lopulta meidän on vain hyväksyttävä, että onnellisuus on vain huonosti muotoiltu otsikko uutisessa, joka on jo vanhentunut ennen kuin olemme ehtineet lukea sen loppuun. Me olemme tässä, keskellä hämärää ja epävarmuutta, odottamassa seuraavaa uutista, joka kertoo meille, miten meidän pitäisi tuntea. Mutta kuten tiedämme, se on vain seuraava klikkaus, seuraava lyhyt hetki ennen kuin huomaamme, että olemme taas eksyneet.