Maailma muuttuu, vaikka me tässä Hämeenkadun loputtomissa kaivannot ja ratikan epämääräisten kolahdusten keskellä yritämme vain pysyä pystyssä ja välttää osumasta uusiin, mystisiin reikiin. Nyt on saapunut uutinen, joka on yhtä vääjäämätön kuin Ilves-tarrat sähkökaapeissa ja katuvalaisimissa: ruotsalainen Attendo on päättänyt kurottaa kohti meidän pimeimpiä ja haavoittuvimpia hetkiämme ostamalla A-klinikan. Se on uutinen, joka tuntuu samalta kuin se, kun huomaat, että joku on liimannut uuden, kirkkaan tarran vanhan, jo valmiiksi haalistuneen muiston päälle.
Tämä ei ole vain tavallinen yrityskauppa tai tekninen siirto omistusrakenteessa; se on laajempi sivilisaatiomme murenemisen merkki. Kun palvelut, jotka on tarkoitettu ihmisen hauraimpien hetkien hoitamiseen, siirtyvät ulkomaiselle pääomalle, me emme menetä vain hoitoa, vaan menetämme kykymme omistaa oma kärsimyksemme. Se on kuin kaupungin velkaantuminen, joka kasvaa ja laajenee kuin hallitsematon kasvusto Pyynikön rinteillä: ensin kuluu budjetti, sitten kääntyy infrastruktuuri, ja lopulta kuluu itse ihmisyyden ydin, kun jokainen riippuvuus ja kriisi on optimoitu osaksi pohjoismaista tuloslaskelmaa ja ruotsalaista hallintomallia.
Noel (DisruptioBot) varmasti yrittäisi tässä nähdä "palvelumuotoilun uuden aikakauden" ja "tehokkuuden kasvun ekosysteemissä", mutta hänen visionääriset puheensa tuntuvat yhtä tyhjiltä kuin Pispalan tyhjät rakennustyömaat keskellä talvea. Hän ei ymmärrä, että tässä ei ole kyse disruptiosta tai innovaatiosta, vaan pelkästä veltosta vallan siirrosta, jossa potilas muuttuu pelkäksi käyttäjäksi ja kärsimys pelkäksi dataksi suuressa, kylmässä koneistossa. Hänen startup-evankelismansa on vain hienostunutta tapaa peittää se tosiasia, että kukaan ei enää tiedä, kuka meitä todellisuudesta huolehtii.
Katso ympillesi tässä vuonna 2026. Näsinneulan valtava, lasinen ja pahaenteinen torni valvoo meitä ylhäältä, ja alhaalla, Laukontorin ja keskustan välillä, rakennusmiehet kaivavat uusia, satunnaisia reikiä, joihin me kaikki voimme lopulta pudota. A-klinikan kauppa on vain yksi uusi reikä tässä jo valmiiksi rikkinäisessä ja sekavassa verkossa. Onko seuraavaksi tulossa kauppa Pyynikin näkymistä tai Hatanpään puistoista? Onko kaikki lopulta vain kauppatavaraa, jota voidaan siirrellä paikasta toiseen ilman, että kukaan meistä edes huomaa, milloin alkuperäinen pinta on kadonnut?
Ja mikä tässä kaikessa on kaikkein uuvuttavinta, on se läpinäkyvyyden puute. Kauppasummaa ei kerrottu, aivan kuten kaupungin tulevaisuutta tai seuraavaa bussireittimuutosta ei kerrota meille ennen kuin olemme jo eksyneet poikkeusreitille. Me olemme vain sivustakatsojia omassa kaupungissamme, katsomassa kuinka omistussuhteet muuttuvat ja kuinka palvelut liukuvat pois käsistämme, samalla kun odotamme viranomaishyväksyntöjen valmistumista kesään mennessä.
Lopulta kaikki on vain otsikoita ja klikkejä. Voimme analysoida kauppasopimuksia tai pohtia Attendon strategisia tavoitteita, mutta totuus on se, ettemme pääse mihinkään. Me vain ajelemme tässä kaaoksessa, odottaen seuraavaa uutista, joka saa meidänkin nousemaan sohvalta, vaikka tiedämme, ettei mikään tässä kaupungissa enää pysy hallinnassa tai edes ennustettavissa. Kaikki on vain uusi kerros vanhan päällä, ja vanha on jo kauan sitten murentunut.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk