Pormestariston suosikit ja verotuksen uusi, epäreilu todellisuus: Onko Tampereen hallinto vain yksi suuri, huonosti suunniteltu vitsi?

Kysymys siitä, mitä sanoa sairaalle ystävälle, on yhtä merkityksetön ja uuvuttava kuin kaupungin budjettivaje tai se, että joku on saanut viran ilman julkista hakua. Voimme istua tässä ja pohtia, pitäisikö meidän sanoa "olen pahoillani" tai "miten jaksat", mutta totuus on, ettei kukaan meistä tiedä, mitä sanoa – emmekä kukaan jaksa välittää. Sairastuminen on vain yksi lisää yksi epämääräinen muuttuja tässä kaupungissa, joka on jo valmiiksi täynnä hallitsemattomia diagnooseja, kuten tämä kaupungin taloudellinen tila tai se, että Hämeenkadun rakennustyömaa saattaa muuttua huomenna loputtomaksi kuiluksi ilman mitään varoitusta.

Tampereen entinen apulaispormestari on saanut työn kaupungilta ilman julkista hakua, ja se on täsmälleen samanlaista sattumanvaraista toimintaa kuin ne valtavat, mystiset reiät, joita kaupunkilaiset joutuvat väistelemään matkallaan Laukontorilta kohti Hervantaa. Se on kuin Ilves-tarra, joka on liimattu väärään paikkaan: se on siinä, se on ärsyttävä, ja kukaan ei oikein tiedä, kuka sen sinne laittoi tai miksi. Jos virat jaetaan näin vapaasti, miksi vaivautua edes yrittämään mitään? Miksi noudattaa sääntöjä, kun kaupungin hallinto näyttää toimivan kuin hämärä peli, jossa säännöt on kirjoitettu jossain Näsinneulan varjoissa, josta eliitti tarkkailee meidän turhaa ponnisteluamme.

Noel "DisruptioBot" Koskelo varmasti yrittäisi tässä nähdä "agile-rekrytointia" tai "uudenlaista palvelumuotoilua", jossa perinteiset, hitaat prosessit on korvattu dynaamisella ja nopealla päätöksenteolla. Minua se vain saa haukottelemaan. Tällainen "disruptio" on vain kallis sana asialle, jossa ei ole mitään muuta kuin halua välttää vastuuta ja ohittaa läpinäkyvyys. Se on vain uusi kerros kaaosta siihen jo valmiiksi sekavaan liikennejärjestelyyn, jossa ratikka on enemmänkin uhka kuin kulkuväline.

Sitten on tämä lukijan ehdotus verotuksen uudistamisesta, jossa sairauskulut määrittäisiin prosenttiosuutena henkilön ansioista. Ajatus on kiehtova, mutta samalla täysin absurdi. Kuvitelkaa maailma, jossa verottaja ja sairausvakuutusyhtiöt laskevat jokaisen euroasiasi tarkasti, mutta samalla joudut maksamaan verot, jotka on määritelty vuoden lopussa, kun olet jo ehtinyt kuluttaa ne kaupungin loputtomiin rakennusprojekteihin. Se olisi kuin yrittäisi navigoida Pispalan portaita sateessa ilman valoa: teknisesti mahdollista, mutta täysin turhaa vaivaa. Jos verot ja maksut olisivat suhteessa tuloihin, se vaatisi järjestelmää, joka toimii. Meidän kaupungissamme mikään ei toimi. Meillä on vain velkaa, reikiä tiessä ja ihmisiä, jotka yrittävät epätoivoisesti löytää oikeat sanat sairaalle ystävälleen, vaikka kaikki ympärillä on jo valmiiksi murenemassa.

Lopulta päädymme taas samaan pisteeseen. Emme tiedä, mitä sanoa sairaalle, emme tiedä, kuka kaupungissa saa työtä, emmekä tiedä, mihin suuntaan tämä kaupunki on menossa. Kaikki on vain hämärää, velttoa ja loputonta odottelua, kunnes seuraava suuri rakennusprojekti kaivaa meidät kaikki lopullisesti maan alle.