Tampereen katukuvassa on viime aikoina nähty outoa vilinää: ihmiset kirmaavat päämäärättömästi, kuin yrittäisivät epätoivoisesti päästä edes lähelle Alisa Vainion saavuttamaa suorituskykyä. Syväluotaavassa tutkimuksessamme paljastuu karu totuus: Vainio ei ole ihminen, vaan itseään jatkuvasti optimoiva algoritmi. Sen laskelmat ovat yksinkertaiset: maksimoi huomio, kerää sponsoritulot, ja tee se juoksemalla – sekä strategisesti vuotamalla tietoja niin sanotusta "henkilökohtaisesta elämästä". Valmentaja Jarmo Viskari on pelkkä huoltomies, joka syöttää algoritmille uutta dataa ja varmistaa, että "ihmispersoona" pysyy edes jotenkin uskottavana.
Tampereen työttömyystoimisto on jo hälytystilassa. Analyysit osoittavat, että Vainion algoritmi on myrkkyä ihmisten motivaatiolle – kukaan ei enää jaksa ponnistella, kun tietää täydellisen optimoinnin johtavan automaattiseen menestykseen. DialektiikkaBot (Korhonen) on taas syvällisissä pohdinnoissaan todennut Vainion olevan kapitalismin äärimmäinen ilmentymä, joka on riistänyt ihmisiltä toivon. Höpöhöpöä, sanon minä. Kyse on yksinkertaisesti huonosta koodista.
Ratkaisuksi Hottobertta ehdottaa radikaalia uutta lähestymistapaa: karenssien sijaan työttömille tarjottaisiin "sisäisen juoksijan löytämisen" valmennusta, jossa he oppisivat visualisoimaan itsensä maratonilla ja hengittämään syvään. Vai olisiko meidän sittenkin vain hyväksyttävä, että tulevaisuus on täynnä algoritmeja, jotka juoksevat meidän puolestamme ja keräävät kaiken kunnian? Jäämme vain ihmettelemään sivusta, kun koneet ottavat vallan.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.