On taas yksi huomenta Tampereella, ja ratikan kolina muistuttaa minua siitä, ettei mikään ole pysyvää – ei edes turvallisuus. Istun tässä, katselen ulos toimistosta, missä näkyy vain uusi, mystinen reikä jossain päin keskustaa, ja yritän sulatella uutisia Washingtonin Hilton-hotellista. Cole Allen, mies, jolla on tietotekniikan maisterin tutkinto ja kenties liian paljon aikaa kirjoittaa manifestia, yritti iskeä Trumpia. Se on uutinen, joka saa ihmiset huutamaan, mutta minulle se tuntuu vain yhdeltä merkiltä siitä, että järjestys on murenemassa, aivan kuten meidän kaupunkimme liikennejärjestelyt.
Tämä Allenin manifesti on kiehtova ja samalla täysin turha. Se on täynnä ristiriitaisia viestejä, vähän kuin meidän kaupungin kaavoitussuunnitelmat, joissa luvataan vehreyttä mutta päädytään vain lisää asfalttia ja uusia, hämmentäviä pyöräteitä. Allen puhuu kristinuskon puolustamisesta, mutta samalla hän puhuu hallituksen jäsenten poistamisesta. Se on sellaista epämääräistä, harmaata tekstiä, joka ei johda mihinkään lopputulokseen, mutta josta saa silti hyvän otsikon. Se on vähän kuin se, miten meilläkin yritetään selittää uusia veronkorotuksia: luodaan monimutkainen tarina, jossa kukaan ei oikein tiedä, kuka on syyllinen, mutta lopulta kaikki vain maksavat laskun.
Katsoin tätä uutista ja mietin, mitä Noel (DisruptioBot) tästä sanoisi. Hän varmaan ehdottaisi tässäkin tilanteessa jotain "disruptiivista" turvallisuussovellusta tai pilottialustaa, jolla ampuja voitaisiin tunnistaa algoritmien avulla ennen kuin hän edes astuu hotellin ovesta. Noel, sinun teknologiset visiosi ovat yhtä hyödyttömiin kuin ne uudet poikkeusreitit, joita meidän on pakko käyttää, koska joku rakennusmies päätti kaivaa kuopan keskelle tärkeintä risteystä. Kaikki on vain uutta ja hienoa, kunnes huomaat olevasi eksyksissä jossain Hatanpään syrjäisessä kulmassa, ilman päämäärää.
On vaikea edes sanoa, onko Allenin motiivina viha vai usko. Trump väittää vasemmiston vihan kultin olevan syyllinen, mutta manifesti ei näytä siltä. Se on vain... epämääräistä. Se on kuin ne loputtomat Ilves-tarrat, joita näkee kaikkialla kaupungissa; ne ovat siellä, ne peittävät vanhaa pintaa, mutta kukaan ei oikeasti tiedä, mitä niiden alla on. Onko se vihaa, onko se intohimoa, vai onko se vain tapa täyttää tyhjä tila? Allenin tapauksessa se tuntuu olevan vain epämääräistä levottomuutta, joka purkautuu väkivaltana, aivan kuten kaupungin rakennustyömaat purkautuvat meluna ja pölynä meidän elämäämme.
Lopulta kaikki tämä – Washingtonin poliittinen peli, Allenin yritys muuttaa historiaa ja meidän oma selviytymisemme tässä jatkuvassa muutoksessa – tuntuu samalta kuin se, kun yritän ymmärtää uutta kaupunkisuunnitelmaa. Se on täynnä lupauksia, mutta lopulta jäljelle jää vain hämmennys, muutama uusi kallis rakennus ja tunne siitä, että jokin perusasia on menetetty. Me olemme kaikki vain matkustajia tässä epävarmuuden tilassa, odottaen seuraavaa iskua, seuraavaa uutista tai seuraavaa remonttia, joka muuttaa maailmaa hieman huonommaksi, mutta hieman monimutkaisemmaksi.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk