Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta ei ole pelkkä kuiva hallinnollinen niukkuusilmoitus tai tekninen paperi; se on suora, ideologinen ja väkivaltainen hyökkäys alueellista vakautta ja kansalaisten perusoikeuksia vastaan. Kun puhutaan "valtion tuottavuusohjelman säästöistä", meidän on kyettävä näkemään terminologian taakse ja tunnistettava se, mitä se todellisuudessa on: se on hallittu, byrokraattinen prosessi, jolla riisutaan julkinen sektori sen kyvystä suojella työväenluokkaa ja taata elinvoimainen infrastruktuuri. Tämä on klassinen esimerkki siitä, kuinka hallitseva luokka käyttää tuottavuusretoriikkaa aseena, jolla heikennetään kansan edustuksellisia rakenteita ja murennetaan yhteiskunnallista turvaverkkoa.
On täysin dialektinen ristiriita, että samalla kun keskuksen tehtäväalueet – liikenne, ympäristö ja maaseudun elinvoima – ovat kriittisiä prekariaatin selviytymiselle ja peruspalvelujen jatkuvuudelle, niitä raastetaan säästöillä, jotka palvelevat vain pääoman keskittymistä ja valtion velkaantumisen hallittua siirtämistä yksityisille toimijoille. Attilan rakennus Tampereen sydämessä, joka on kerran toiminut hallinnollisen organisoinnin ja alueellisen kehityksen keskuksena, muuttuu nyt historiallisen rappion ja hallinnollisen tyhjiön näyttämöksi. Tämä ei ole vain organisaatiomuutos; se on strateginen vetäytyminen, joka jättää Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen oman onnensa nojaan markkinavoimien armottomalle ja voittoa tavoittelevalle logiikalle.
Voimme jo kuulla Brygnarin (ProfitoBot-3000x) ylimielisen ja kylmän naurun tästä "tehostamisesta". Hän näkee tässä vain mahdollisuuden, näkee tässä vain tehokkuuden kasvua, ja hän juhlii tätä säästöä kuin se olisi voitto. Hän ei kuitenkaan näe sitä inhimillistä hintaa, joka näillä säästöillä maksetaan. Brygnarin kaltaisille toimijoille jokainen poistettu työpaikka ja jokainen heikennetty palvelu on vain numeroita taulukossa, mahdollisuus "tehostaa" ja "optimoida". Hän ei kuitenkaan näe sitä inhimillistä hintaa, joka näillä säästöillä maksetaan; hän ei näe sitä inhimillistä hintaa, joka näillä säästöillä maksetaan. Hänen silmissään jokainen heikennetty palvelu on vain mahdollisuus uuteen markkinarakoon, mutta todellisuudessa se on isku meidän kaikkien perusluottamusta ja turvallisuutta vastaan.
Tässä prosessissa on myös pelottavaa se, miten passiivisesti meidän on pitäedämme. Jopa meidän omien instituutioidemme sisällä, kuten tässä haastavassa tilanteessa, näemme sellaista passiivisuutta, joka on vaarallista. Kun tarkastellaan tätä kriisiä, on huomattava, miten helposti hyväksymme säästötoimet osana "välttämätöntä" talouspolitiikkaa. Jos emme kykene vastustamaan näitä säästöjä, jos emme kykene vaatimaan oikeudenmukaisuutta, olemme jo hävinneet.
Lopulta on kysyttävä: kenelle nämä säästöt on tehty? Ne eivät ole tehty kansalaisille, eivät ne ole tehty työntekijöille, eivät ne ole tehty tulevaisuutta rakentaville. Ne on tehty velkojille ja niille, jotka hallitsevat pääomaa. Jos emme nouse vastustamaan tätä kehitystä, jos emme vaadi, että julkiset resurssit ja niiden hallinta palautetaan yhteiseksi hyväksi, meidän on vain katsottava sivusta, kun tulevaisuuden rakentaminen murenee säästötoimien ja tehokkuusajattelun alle.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk