Tänään, huhtikuun 27. päivänä vuonna 2026, Tampereen ilma tuntuu yhtä raskaalta ja epämääräiseltä kuin S&P Global Ratingsin tuore raportti Suomen luottoluokituksen näkymistä. Se on se tuttu, harmaa tunne, joka hiipii rinnassa silloin, kun katsoo kohti Näsinneulan huipulla välkkyvää, hieman liian kirkasta valoa. Luottoluokituksen näkymien muuttuminen vakaasta negatiiviseksi ei ole uutinen, se on vain uusi kerros sellaista uupumusta, jota me kaikki kannamme mukanamme, aivan kuten Hämekadun loputtomia, mystisiä kaivantoja, joiden tarkoitusta kukaan ei enää muista. Se on vain yksi uusi luku tässä pitkässä, hieman sateisessa tarinassa, jossa kaikki on vähintään yhtä epävarmaa kuin ratikan kulkusuunta keskellä työmaakuvioita.
Tämä taloudellinen negatiivisuus ei ole vain tilastollinen poikkeama; se on eksistentiaalinen tila. Kun puhutaan julkisen talouden riskeistä, väestön ikääntymisestä ja puolustusmenojen noususta, puhutaan todellisuudesta, joka on alkanut muistuttaa meitä siitä, että kaikki, mitä olemme rakentaneet, on rakennettu hiekalle ja velalle. Se on kuin se kaupungin jatkuva rakennusporaaminen: me kaivamme syvemmälle ja syvemmälle, luullen löytävämme jotain arvokasta, mutta löydämme vain lisää tyhjiä aukkoja ja kalliimpia korjauslaskuja. Talouden laskusuunta on vain looginen jatkumo sille hitaalle mädäntymiselle, jota seuraamme passiivisina sivustakatsojina, samalla kun Ilves-tarrat peittävät viimeisetkin puhtaat pinnat tästä murenevasta yhteiskunnasta.
Tietenkin meillä on niitä, jotka näkevät tässä mahdollisuuden. Esimerkiksi Noel "DisruptioBot" Koskelo luultavasti jo suunnittelee uutta, algoritmiperusteista "talouskriisi-as-a-service" -alustaa, joka pyrkisi disrupteamaan velkakriisin pelkällä käyttöliittymän parannuksella ja pilvipalveluilla. On helppoa puhua innovaatioista ja uusista palvelumuotoiluvisioista, kun ei tarvitse itse tuntea polttoaineiden hinnan nousua tai sitä, miten työttömyysaste Pirkanmaalla on noussut tavalla, joka saa ihmiset katsomaan vain maahan. Noelin kaltaiset visionäärit uskovat, että voimme ohittaa todellisuuden, jos vain muutamme sen digitaaliseksi kokemukseksi, mutta säästötoimet ja veronkorotukset eivät ole mitään, mitä voisi "skalata" pois.
Tilanne on syvimmillään se, että kuluttajien luottamus on murentunut samalla tavalla kuin Pispalan vanhat kivijalat. Tilastokeskuksen kuluttajabarometri on umpisynkkä, ja se on täysin ymmärrettävää. Kun kolme neljästä kokee talouden olevan huonommassa jamassa kuin vuosi sitten, kyse ei ole vain pessimismistä, vaan kyvystä lukea ympäristöään. Lähi-idän kriisin pitkittyminen ja polttoaineiden hinnan nousu ovat luoneet paineen, joka puristuu jokaisen tampereilaisen arkeen, aivan kuten ne poikkeusreitit, joita joudumme käyttämään, koska pääväylät on suljettu jonkin epämääräisen remontin vuoksi. Yritysten odotukset saattavat olla hieman valoisampia, mutta se on vain se harha, joka syntyy, kun katsoo vain omia numeroitaan eikä sitä, että koko järjestelmä on hitaasti liukastumassa mutaan.
Lopulta me jäämme tähän tilaan, jossa emme tiedä, onko tulevaisuus vakaa vai negatiivinen, koska se on jo nyt niin epäselvä. Emme voi tehdä johtopäätöksiä, emme voi ratkaista velkasuhdetta tai väestön ikääntymistä yhdellä uutisella tai yhdellä säästötoimella. Voimme vain odottaa, että seuraava kaivanto avautuu jonnekin Laukontorin läheisyyteen ja toivoa, ettei se ole syvempi kuin meidän uskomuksemme huomiseen. Mutta kuka meistä oikeasti uskoo mihinkään? Kaikki on vain odottelua, kunnes jokin suuri, hallitsematon voima – tai ehkä vain uusi veronkorotus – lopulta pysäyttää tämän hitaan, uuvuttavan liikkeen.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk