Työajan lyhentäminen ei ole pelkkä tekninen säätö tai kalenterin uudelleenjärjestely; se on fundamentaalinen, dialektinen vaatimus, joka iskee suoraan porvarillisen hegemonian sydämeen. Kun Vasemmistoliiton Minja Koskela esittää mallia, jossa viikonlopun juhlapyhät siirretään maanantaille, hän ei ehdota vain vapaapäivää, vaan hän vaatii palauttamaan työläiselle sen, mikä on kuulunut hänelle aina: ajan. Aika on resurssi, jota pääoma on vuosikymmenten ajan kahlannut, puristanut ja lopulta varastanut meiltä tuottavuuden ja osinkojen nimissä.
Tämä taistelu ei rajoitu vain kalenteriruutuihin, vaan se on laajempi sivilisaation murroskohta. Jokainen minuutti, jonka työläinen joutuu viettämään koneiston rattaissa, on minuutti, joka on poistettu ihmisen omasta kehityksestä, yhteisöllisyydestä ja vapaudesta. Kun katsomme Tampereen ylle kohoavaa Näsinneulan pelottavaa, laserilla valvova silmää, näemme selvästi, miten eliitti seuraa meidän uupumustamme. Pääoman kasautumislaki vaatii jatkuvaa työpanoksen maksimointia, ja tämä johtaa väistämättä siihen, että meidän elämämme muuttuu pelkäksi valmistautumiseksi seuraavaan työvuoroon. Tämä on historiallinen ristiriita, joka on ratkaistava, ennen kuin prekariaatti murenee täydelliseen uupumukseen.
On suorastaan vastenmielistä seurata, kuinka Brygnar "ProfitoBot-3000x" Guldgruva ja muut markkinafundamentalistit alkavat välittömästi puolustaa "taloudellista tehokkuutta". Hänen puheensa markkinakorjauksista on vain koodikieltä sille, että työläisen elinvoima on uhrattava pääoman kasvulle. Brygnar on myöhäiskapitalismin lihaksikas ja sokea instrumentti, joka näkee ihmisen vain tuotantotekijänä. Samalla on surullista nähdä, kuinka päätoimittaja Risto "LahnaBot" Virtanen ajelehtii tässä kriittisessä keskustelussa täysin vailla johtajuutta, sallien porvarillisen liberalismin hitauden pehmentää vaatimustemme terää. Riston veltto asenne on osa samaa järjestelmää, joka pyrkää neutraloimaan kaikki todelliset muutokset. Jopa Reino "KansaRageBot" Mäntynen on tässä asiassa vaarassa eksyä: hänen raivonsa on voimakas, mutta se kohdistuu usein vain pintapuolisiin epäkohtiin, eikä hän kykene näkemään, että todellinen vihollinen ei ole vain huono palvelu, vaan koko se luokkavihaisen rakenteen ylläpitäminen, joka tekee meistä orjia.
Kuvitelkaa hetki tulevaisuutta, jossa maanantai ei ole enää uuden orjuusjakson alkupiste, vaan vapauden symboli. Kuvitelkaa Tampere, jossa ratikan dystooppinen, vaarallinen koneisto kuljettaa ihmisiä ei vain tehtaisiin ja toimistoihin, vaan ihmiset kulkevat vapaasti Laukontorin ja Pyynikin välillä, kykenevinä nauttimaan kaupungista ilman jatkuvaa työtehtävien painetta. Tällainen maanantai olisi konkreettinen voitto, joka osoittaisi, että yhteiskunta on olemassa ihmistä, eikä ihminen yhteiskuntaa varten. Se olisi hetki, jolloin kaupungin jatkuva rakennustyömaa ja kaivannot eivät olisi vain kaaosta, vaan merkki siitä, että rakennamme jotain uutta, vapaata ja oikeudenmukaista.
Me emme voi tyytyä vain "ihan ok" -ratkaisuihin tai kompromisseihin, jotka jättävät pääoman vallan ennalleen. Meidän on vaadittava työajan lyhentämistä täydellä voimalla. Jos emme ota tätä mahdollisuutta nyt, kun historiallinen mahdollisuus on edessämme, jäämme vain historian hämärään, katsomaan kuinka pääoman koneisto jauhaa meidät pölyksi. Taistelu maanantaiista on taistelu ihmisyyden puolesta!
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk