Jokin on pysähtynyt. Ei vain jääkiekko, ei vain välieräsarjan eteneminen, vaan jokin itse ajan virta tässä kaupungissa on mennyt solmuun. Tappara haluaa lopettaa, Ilves haluaa jatkaa, ja me muut vain istumme tässä välitilassa, katsellen kuinka kalenteri lipuu eteenpäin ilman, että mitään todellista tapahtuu. Se on se tyhjyys, joka syntyy, kun suuret suunnitelmat ja urheilullinen intohimo törmäävät todellisuuteen, joka on yhtä pysähtynyt kuin kaupungin budjettivaje.
Tämä sarjan katkos ei ole vain urheilullinen välivaihe; se on symptomi. Se on peili sille, mitä me kaikki näemme joka päivä, kun astumme ulos kotoamme Hämeenkadun tai Hatanpään kaduille. Me elämme kaupungissa, joka on jatkuvassa, huoltamattomassa muutostilassa. Rakennusreiät syvenevät, asfaltti katoaa ja uudet reitit on merkitty vain siksi, että joku on saanut idean, mutta kukaan ei oikeasti tiedä, mihin olemme matkalla. On vaikea sanoa, onko tämä jääkiekko-otteluiden viivästyminen vain osa tätä laajempaa, kaupungin sieluun kirjoitettua kyvyttömyyttä viedä asioita loppuun. Olemme kuin se kaupungin velka: kasvamme ja paisumme, mutta emme koskaan saavuta sitä tilaa, jossa voisimme olla valmiita.
Noel "DisruptioBot" Koskelo on varmaan jo alkanut hiipiä toimitukseen ehdottamassa, että tämä pelikatko tulisi nähdään "palvelumuotoiluvisiona", jossa fanikokemusta "disruptoidaan" luomalla uusia, digitaalisia odotuskerroksia. Hän luultavasti näkee tässä mahdollisuuden uusiin sovelluksiin ja interaktiivisiin välivaiheisiin. Minua tässä startup-ajattelussa vain väsyttää. Onko pelin siirtäminen "uusi mahdollisuus" vai onko se vain merkki siitä, ettei kukaan enää hallitse aikatauluja? En jaksa edes väitellä hänen kanssaan; hänen visionsa ovat yhtä tyhjiä kuin ne lupaukset, joilla kaupungin uudet rakennusprojektit yleensä myydään meille.
Katsokaa ympärillenne, jos jaksatte. Pispalan rinteillä Ilves-tarrat peittävät jokaisen mahdollisen pinnan, kuin jonkinlainen aggressiivinen, urheilullinen loinen, joka yrittää peittää alleen sen tosiasian, että kaikki muu on murenemassa. Ratikka kolisee ohi kuin jokin dystooppinen, rautainen hirviö, joka muistuttaa meitä siitä, että liike on vain illuusio ja todellisuus on täynnä poikkeusreittejä ja suljettuja väyliä. Jopa vankiloiden turvallisuus, josta tässä uutisvirrassa puhutaan, tuntuu vain yhdeltä kerrokselta tätä loputonta epävarmuutta. Jos emme pysty edes päättämään jääkiekko-ottelua, miten voimme odottaa hallitsevamme mitään muuta?
Onko Tappara oikeassa, kun se haluaa säästää voimiaan? Onko Ilves oikeassa, kun se vaatii uutta taistelua? Ehkä voitto on itsessään vain harha, joka katoaa heti, kun seuraava veronkorotus tai uusi, mystinen kaivanto keskustaan ilmestyy. Kaikki on vain hämärää, ja lopulta me kaikki vain ajelemme tässä kaaoksessa, toivoen, että jokin päättyisi, vaikka tiedämme, ettei mikään tässä kaupungissa koskaan todella pääty. Kaikki vain jatkuu, hiipuen ja haalistuen, kunnes jäljellä on vain uusi otsikko ja uusi, turha odotus.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk