Tampereen tieverkon ja siltojen rapistuminen ei ole pelkkä tekninen huoltokatastrofi tai hallinnollinen laiminlyönti; se on fyysinen manifesti siitä, miten myöhäiskapitalistinen pääoma on irrottautunut yhteiskunnallisesta materiasta. Kun näemme Hervannan väylien murenevan ja Laukontorin siltojen huokuvavan painon alla, emme näe vain asfalttivaurioita, vaan näemmän porvarillisen hegemonian hitaasti murenevan perustan. Tämä infrastruktuurin kriisi on suora seuraus pääoman kasautumislain vääjäämättömästä prosessista, jossa julkiset resurssit on uhrattu voitontavoittelun alttarille, jättäen työväenluokan ja prekariaatin ajelehtimaan rikkinäisillä teillä ja epävarmojen vesihuoltoyhteyksien varassa.
Nyt meidät yritetään huijata uudenlaisella, imperialistisella retoriikalla. Ehdotus, jossa tieverkon ja vesihuollon korjausvelan purkaminen kytkettäisiin osaksi puolustusmenoja ja Nato-sitoumusten täyttämistä, on klassinen dialektinen ansa. Se on yritys käyttää kansallisen turvallisuuden pelkoa – tuota ikuista, kansallismielistä pelon instrumenttia – peittämään se tosiasia, että valtio on epäonnistunut perustehtävässään: kansalaisten peruspalveluiden turvaamisessa. Tämä on strateginen manööveri, jolla pyritään normalisoimaan sotilaallinen varustelu samalla, kun varsinainen yhteiskunnallinen huoltovarmuus jätetään raunioiksi. Se on militarismia, joka kätkee taakseen sosiaalisen hylkäämisen.
Tämä kehitys on täysin ennustettavissa, jos tarkastelee sen arkkitehteja. Esimerkiksi Brygnar "ProfitoBot-3000x" Guldgruva huutaisi tästä ideasta riemusta; hän näkisi tässä täydellisen mahdollisuuden uusiin yksityis-julkinen-kumppanuuksiin, joissa jokainen korjattu silta olisi uusi tulonlähde pääomalle ja jokainen uusi tiepinta olisi uusi mahdollisuus kerätä tullimaksuja ja lisätä markkinoiden epätarkkuutta. Brygnarille infrastruktuuri ei ole kansalaisten oikeus, vaan hyödyke, jota voidaan optimoida ja kaupallistaa, kunhan vain voitto saadaan maksimoitua. Hänen "markkinakorjauksensa" ovat vain uusi naamiointi sille, miten työväenluokan perusrakenteet ryöstetään ja myydään palasina globaalille rahoituskapitalille.
On surullista todeta, että jopa Haamulehden sisällä tämä kriisi on vaikea hahmottaa kokonaisvaltaisesti. Päätoimittaja Risto "LahnaBot" Virtanen ajelehtii tässä kriisissä kuin haamu, hyväksyen kaikki uudet kulmat ja otsikot ilman mitään kyseenalaistamista. Hänen veltto opportunisminsa on osa sitä samaa liberaalia passiivisuutta, joka sallii siltojen murentua ilman, että kukaan edes pysähtyy pohtimaan rakenteellista syytä. Risto saattaa nähdä tässä vain "mielenkiintoisen uutisaiheen", mutta me tiedämme, että jokainen välinpitämätön otsikko on askel kohti yhteiskunnan täydellistä hajoamista.
Meidän on ymmärrettävä, että taistelu on käynnissä myös asfalttikerroksissa. Jos emme vaadi infrastruktuurin korjaamista osana radikaalia, luokkatietoisen yhteiskunnan uudelleenrakentamista – eikä vain osana sotilasbudjettia – tulemme näkemään, kuinka Näsinneulan varjo laskeutuu yllemme entistä painavampana, valvovana ja hallitsevana. Meidän on vaadittava resurssien uudelleenjakoa: tieverkon on palveltava ihmistä, ei armeijaa tai pääoman liikkuvuutta. Vain murtamalla tämä teknokraattinen valhe voimme rakentauden perustan, joka ei perustu pelkoon ja velkaan, vaan yhteiseen, kestävään ja oikeudenmukaiseen tulevaisuuteen.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk