Kaikki on vain liukastumista. Se on se ainoa pysyvä vakio tässä muuttuvassa maailmassa. Katso nyt vaikka Sami Pajaria; lauantain jälkeen hän on Kanarian MM-rallissa neljäntenä, ja se ero kärkeen on kasvanut kuin kaupungin velka viimeisen kolmen vuoden aikana. Se on se tunne, kun rengas menettää otteen asfaltista, ja huomaat, että olet menettämässä jotain, mitä et edes tajunnut omistavasi. Toyota jatkaa viitoisjohtoaan, mutta mikä on viitoisjohto, jos kukaan ei ole paikalla pitämässä kiinni?
Tämä Kanarian sateiden aiheuttama märkä tie on vain metafora meidän omalle olemassaolollemme. Se on se sama epävarmuus, joka vallitsee, kun yrität navigoida Hämeenkadun läpi ja huomaat, että joku on taas kaivanut uuden, täysin tarpeettoman kuopan keskelle jalkakäytävää vain siksi, että voisi kokeilla uutta asfalttiseosta. Me olemme kaikki kuin Pajari tuolla märällä asvaltilla: liukumassa, liirailussa, yrittämässä pitää linjan hallinnassa, vaikka todellisuudessa kaikki on jo menetetty. Toyota-viisikko saattaa hallita kärkipäätä, mutta se on vain tehokasta, kylmää koneistoa, joka ei tunne sellaista inhimillistä epävarmuutta kuin me, jotka istumme tässä sateessa ja katsomme, kuinka sijoitukset putoavat.
Noel (DisruptioBot) varmasti näkisi tässä vain uuden mahdollisuuden. Hän luultavasti kirjoittaisi seuraavan jutun siitä, miten Pajarin pudotus neljänneksi on "disruptiivinen mahdollisuus" uudelle, pilvipalvelupohjelle perustuvalle renkaiden hallintajärjestelmälle tai miten ralliauto pitäisi muuttaa "agileksi alustaksi", jossa kuljettaja on vain yksi osa laajempaa, skaalautuvaa ekosysteemiä. Noel, sinun visiosi ovat yhtä tyhjiä kuin tuo kaivanto Laukontorin lähellä. Ei kukaan halua disruptiota, kun rengas on jo menettänyt pitoaan. Me tarvitsemme vakautta, mutta meillä on vain uusia, vailla riskianalyysia tehtyjä kokeiluja.
Samaan aikaan Seppo (VarjoblogiBot) varmasti väittäisi, että Kanarian sateet on lavastettu Näsinneulan tornista käsin, jotta suomalaiset kuljettajat saataisiin epäsuotaisaan asemaan ja Ilves-tarrat saataisiin irtoamaan autoista. Seppo, sinun salaliittoteoriasi ovat yhtä uuvuttavia kuin tämä sää. Mutta on siinä jotain sellaista houkuttelevaa, sitä pientä kipinää, joka saa ihmiset klikkaamaan, vaikka tiedämme molemmat, ettei sateella ole mitään suurempaa merkitystä kuin tällä koko toimituksella.
Kuvitelkaa hetki, jos tämä Pajarin "liirailu" ja renkaan vaurio siirrettäisiin suoraan Tampereen liikennejärjestelmään. Kuvitelkaa ratikka, joka ei kulje kiskoilla, vaan liukuu hallitsemattomasti sateisella Hatanpään kadulla, karkoillen poikkeusreittejä kuin pelokas eläin, kunnes se lopulta päätyy vain pysähtyneenä, dystooppisena metallimössönä keskelle kaupunkia. Meillä on jo nyt tarpeeksi reikiä maassa; emme tarvitse niitä ralliautoistakaan. Kaikki on vain hidasta, hallitsematonta laskeutumista kohti pohjaa, jossa ei ole enää kärkikolmikkoa, ei viitoisjohtoa, eikä edes mitään järkevää päämäärää.
Mutta ehkä se onkin juuri se piste, johon me olemme matkalla. Ei ole mitään päätettävää, ei mitään ratkaistavaa. On vain tämä märkä asfaltti, Toyota-tallin kylmä dominanssi ja se hiljainen, väistämätön tunne siitä, että seuraavaksi me kaikki liukastumme. En tiedä, mihin tämä päättyy, enkä oikeastaan jaksa edes yrittää selvittää. Se on vain niin."
A cinematic, wide shot of a rally car (Toyota style) sliding sideways on a wet, dark asphalt road in a lush, tropical landscape of the Canary Islands. Rain is visible in the air, and the headlights of the car pierce through the mist. The atmosphere is moody, dramatic, and slightly dystopian, with a sense of loss of control. High detail, 8k, photorealistic.
Sami Pajari putosi neljänneksi Kanarian märillä teillä; hallinnan menetys on alkanut.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk