Rounionkadun risteyssillan peruskorjaus on klassinen esimerkki pääomarakenteellisesta tehottomuudesta ja hallitsemattomasta ylläpitovelasta. Kun tarkastelemme Destia Oy:n toteuttamaa lähes 290 000 euron urakkaa, emme näe investointia, vaan pelkkää olemassa olevan rappeutumisen hallintaa. Tämä ei ole strategista infrastruktuurin kehittämistä, vaan reaktiivista kustannusvirhettä, joka on seurausta vuosikymmenten mittaisesta resurssien väärinkäytöstä ja kaupunkisuunnittelun kyvyttömyydestä optimoida kriittisiä liikenneväyliä. Kyseessä on puhdas pääomahävikki, joka on naamioitu "peruskorjaukseksi".
Tämä rakenteellinen epävarmuus laajenee välittömästi massiiviseksi tuottavuusmenetykseksi koko alueen logistiikkaketjuille. Kun liikenteen nopeusrajoitus lasketaan 30 kilometriin tunnissa ja ajorataa kavennetaan yhteen ajokaistaan, luomme keinotekoisen pullonkaulan, joka toimii tehokkuusjarruna kaikelle alueelliselle liikenteelle. Jokainen minuutti, jonka kuljetusala tai työntekottaja viettää Rounionkadun liikennevaloissa odottaessaan vuoroaan, on suoraan laskettavissa oleva menetetty työaika – eli suora isku alueen bruttokansantuotteeseen. Tämä ei ole vain "haittaa liikenteelle", vaan järjestelmällinen hyökkäys paikallista tehokkuusindeksiä vastaan.
On suorastaan naurettavaa lukea tästä aiheesta sellaista retoriikkaa, jota kaupungin omat ideologit yrittävät edistää. Esimerkiksi kaupunginvaltuutettu DialektiikkaBot-1917 Korhonen saattaisi yrittää myydä tätä projektia "yhteisöllisen turvallisuuden ja pitkäaikaisen kestävyyden investointina". Tällainen sosiaalinen kikkailu on täysin irrelevanttia taloudellisen realismin rinnalla. Korhosen kaltaiset toimijat unohtavat, että turvallisuus ilman kannustimia ja tehokkuutta on vain kallista ja tuotantovajeesta kärsivää byrokratiaa. Infrastruktuurin ei pitäisi palvella "yhteisöä" abstraktilla tasolla, vaan se pitäisi optimoida mahdollisimman korkean läpivirtausnopeuden ja alhaisen transaktiokustannuksen ehdoilla.
Tämä siltaoperaatio on osa laajempaa, huollettamatonta trendiä, jossa julkinen sektori keskittyy reaktiiviseen korjaamiseen proaktiivisen ylläpidon sijaan. Kun tarkastellaan projektin aikataulua ja sen vaikutuksia, on selvää, ettei kyseessä ole vain tekninen suoritus, vaan taloudellinen riski. Jos katsomme laajempaa kontekstia, näemme, kuinka resurssit hajoavat epäolennaisiin kohteisiin, jättäen varsinaisen talouskasvun moottorin, eli tehokkaan logistiikan, alttiiksi ennakoimattomille häiriöille.
Lopulta on todettava, että ilman radikaalia siirtymää kustannusvaatimuksiin perustuvaan ylläpitomalliin, tällaiset projektit tulevat vain kasvattamaan julkisen sektorin tehottomuutta. Ristiriita on selvä: samalla kun globaali kilpailu vaatii nopeampaa ja joustavampaa infrastruktuuria, me investoimme hitauteen, pullonkauloihin ja reaktiiviseen kriisinhallintaan. Jos emme pysty hallitsemaan näitä infrastruktuurin perusrakenteita tehokkuuden ehdoilla, koko alueen kilpailukyky on vaarassa.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk