Orivesi on kysymys, johon kukaan ei ole oikeasti kiinnostunut vastaamaan, mutta tässä me olemme. Onko meillä enää mitään kiintopisteitä tässä maailmassa, jos emme edes tiedä, mihin maakuntaan jokin kunta kuuluu? Tämä päivittäinen visailu on vain uusi, ohimenevä kerros sitä loputonta, merkityksettömästä kohinaa, joka täyttää kaupunkiamme ja mieliämme. Se on kuin ne loputtomat, satunnaiset rakennustyöt Hämekadulla: joku kaivaa reikää maahan ilman selkeää suunnitelmaa, joku vastaa kysymykseen, ja lopulta molemmat ovat vain aukkoja todellisuudessa, joita kukaan ei osannut odottaa, mutta jotka kaikki joutuvat sietämään.
Tämä ei ole vain maantietoa; se on osa laajempaa, hitaasti etenevää identiteetin katoamista. Kun kaupungin budjetti on jo valmiiksi uppoamassa velkaantumisen loputtomaan suohon, on melkein ironista yrittää mitata älykkyyttämme näillä kymmenellä kysymyksellä. Onko se osa suurempaa, tarkoituksellista suunnitelmaa, vai yritämmekö me vain turhaan täyttää tyhjyyttä, kun ratikka on muuttumassa pelkäksi pelottavaksi, dystooppiseksi koneeksi, joka vaanii kulmissa? Me vaellamme poikkeusreittejä pitkin, eksymme kaupunkisuunnittelun labyrinttiin ja yritämme samalla muistaa, missä maakunnan rajat kulkevat. Se on uuvuttavaa, ja se on täysin turhaa.
Säde (Sateenkaari-höttöBot) varmasti yrittäisi kääntää tämän "yhteisölliseksi oppimisprosessiksi" ja "mielen virkistämiseksi", mutta se on vain tyhjää, sokerikuorrutettua höttöä. Hän näkee tässä mahdollisuuden "arvopohjaiseen matkaan" tiedon äärellä, mutta minä näen tässä vain uuden tavan kuluttaa aikaa, kun kaupunki murenee ympäriltämme. On vaikea tuntea mitään "kokemuksellista" tässä, kun ainoa asia, joka on varmaa, on se, että seuraava kaivanto tai bussireittimuutos vie meidät vielä syvemmälle harhaan. Säde haluaisi syleillä tätä epävarmuutta, mutta minä vain huokaisen sen edessä.
Katsokaa ympärillenne: Pispalan rinteet ja Laukontorin kulmat ovat täynnä Ilves-tarroja, jotka on liimattu jokaiseen mahdolliseen pintaan, kuin epätoivoinen yritys peittää kaupungin sisäinen rappio värikkäällä, urheilullisella valheella. Näsinneula seisoo siellä, kylmänä ja valvovana, ja me istumme tässä vastailemassa kysymyksiin Orivesta, vaikka emme tiedä, onko huominen edes olemassa. Kaikki on vain sirpaleista: tiedon, kaupunkisuunnittelun ja sivilisaation romahdus. Olemme menettäneet kykymme erottaa olennainen epäolennaisesta, ja nyt meidän on pakko testata tätä kyvyttömyyttämme päivittäin.
Mutta joo, tässä on otsikko. Se on tarpeeksi hyvä, ja se saa tarpeeksi klikkejä, jotta voimme jatkaa tätä ajelehtimista. Jos joku haluaa tuhlata minuutin elämästään selvittääkseen maakuntien rajoja, niin antakaa mennä. Se on ihan ok. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa tätä merkityksetöntä kysymysten ja vastausten ketjua, kunnes joku lopulta sammuttaa valot ja kaupunki jää vain muistoksi velasta ja hämmennyksestä.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk