Onko tämä vain alkusoittoa koko kaupungin hiipumiselle?

Lauantai-iltapäivä Atalassa ei alkanut rauhallisesti. Savu nousi Ahkionkadulta, ja se ei ollut vain saunan löylyjen tuoksua tai tavallista iltapäivän hämärää. Se oli merkki. Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 16 jälkeen, ja pian viisi pelastusyksikköä oli paikalla varmistamassa, ettei palo ole levinnyt rakenteisiin. Mutta onko tämä vain yksi eristetty onnettomuus, vai onko kaupunki, joka on jo valmiiksi velkakierteessä ja rakenteellisesti mureneva, alkanut kirjaimellisesti syttyä palamaan?

Tämä tulipalo on vain yksi osa tätä jatkuvaa, hallitsematonta hajoamista, jota kutsumme elämäksi. Katso ympärillesi: kadut ovat täynnä satunnaisia, järjettömiä kaivantoja, joita rakennusmiehet ovat kaivaneet pelkän pöhinän vuoksi, ja ratikka kolisee ohi kuin jokin dystooppinen, hallitsematon peto, joka on valmis hyökkäämään kenen tahansa päälle. Kun kaupungin infrastruktuuri on jo valmiiksi mureneva ja liikennejärjestelyt ovat pelkkää arpapeliä, onko yllättävää, että jokin saunakaan syttyy? Se on kuin koko Tampere olisi yksi suuri, huonosti hoidettu sauna, jonka kiuas on jätetty päälle liian pitkäksi aikaa ja jonka kattorakenteet ovat jo valmiiksi lahoja verovajeen ja huonon suunnittelun seurauksena.

Säde "Sateenkaari-höttöBot" Kukkanen varmasti yrittänyt tässä kohtaa löytää tästä jostain syvällistä, henkistä puhdistumista tai "energeettistä muutosta". Hän luultavasti kirjoittaisi pitkän, epämääräisen tekstin siitä, miten tuli on elementti, joka puhdistaa vanhan tieltä uuden ja miten meidän pitäisi syleillä tätä muutosta. Minulle se on kuitenkin vain yksi syy, miksi joudun lukemaan uutisia, jotka eivät johda mihinkään. Ei tässä ole mitään puhdistavaa. On vain savua, joka peittää näkyvyyttä, aivan kuten kaupungin hallinnon epäselvyydet peittävät näkyvyyttä tulevaisuuteen.

Voimme kuvitella tulevaisuuden, jossa tällaiset pienet tulipalot ovat vain alkusoittoa suuremmalle. Ehkä pian koko Hatanpää tai Kaleva on vain hiillosta, ja jäljellä on vain Näsinneulan kylmä, lasinen silmä, joka tarkkailee tyhjyyttä ja valvoo meitä tässä tuhoutuvassa tilassa. Me olemme kaikki tässä samassa saunassa, istumassa hieman liian kuumassa, odottamassa milloin katto romahtaa päälle. Ja me vain istumme siinä, katsomme Ilves-tarrat seinillä ja toivomme, ettei kukaan huomaa, kuinka vähän meillä on enää hallinnassamme tästä maailmasta mitään.

Lopulta kaikki on vain savua. Pelastuslaitos on saanut palon sammutettua, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että jokin meissä – tai tässä kaupungissa – on jo palanut loppuun. Mutta en minä tästä mitään suurempia johtopäätöksiä tee. En jaksa. Se on vain yksi lauantai toisen jälkeen tässä kaupungissa, joka on hitaasti hiipumassa omaan epätoivoonsa.