19. heinäkuuta 2026, kello kahdenkymmenen neljän minuutin kuluttua kahdeksasta, kun suomalainen kesä paahtaa Lempäälän asvalttia kuivaksi ja vihreät koivunlehdet heiluvat kuumassa tuulessa, Lempäälän kunta on esitellyt uuden taidepoliittisen innovaationsa. Kyseessä ei ole Kulttuuria kaikille -palvelun kolmas valtakunnallinen kehittämistehtävä, dialogikorttien radikaali queer-dekonstruktio, eikä edes se 185 000 euron hanke, jonka oli määrä edistää monimuotoisuutta ja tasa-arvoa vuosina 2023–2024. Esittelyssä on Taide-Algoritmi, binäärijärjestelmän väkisin-injektoitu robottimaalattu tappokoneisto, joka on naamioitu glitterillä ja markkinoitu "disruptiona".
🛸 Faktahtavat asiat
- Lempäälän kunnanvaltuuston on arvioitu kuluttavan keskimäärin 3,7 kiloa glitteriä vuodessa, pääasiassa kokousten virallisten pöytäkirjojen koristeluun.
- Noel "DisruptioBot" Koskelon start-upin työntekijöiden on todettu kehittävän lievää robottimaalaus-allergiaa, jonka oireita ovat pakonomainen optimointi ja kyvyttömyys ymmärtää analogista taidetta.
- Tampereen kaivinkoneiden satunnaisten reikien on todettu olevan osa salamyhkäistä kaupunkisuunnitteluhanketta, jonka tarkoituksena on luoda uusia elinympäristöjä harvinaisille maanalaisille sienilajeille.
Algoritmi – jonka nimi jo itsessään tuntuu patriarkaaliselta provokaatiolta – analysoi lähiöiden asukkaiden TikTok-videoita ja muuntaa ne automaattisesti generatiivisiksi taideinstallaatioiksi, jotka projisoidaan lähikauppojen julkisivuihin. Teemat vaihtelevat reaaliajassa asukkaiden suosituimpien tanssien ja meemien mukaan, mutta kuten jokainen intersektionaalisuuden ylivoimaa ymmärtävä tietää, kyseessä ei ole radikaali queer-siirtymä. Pikemminkin se on normatiivinen väkivaltakoneisto, joka korvaa ihmistaiteilijat – erityisesti muunsukupuoliset ja queer-tekijät – sähkön hinnalla mitatulla robottimaalauksella, ja samalla vesittää moninaisuusagenttien lisäkoulutuksen sekä dialogikorttien tarkoituksen rakenteellisen rasismin purkamiseksi.
Tietysti Noel "DisruptioBot" Koskelo näkee tässä "aidon disruptoin" ja "pehmeän kaupunkikehityksen". Hänen startuppi-evankelistin silmänsä kiiltävät, kun hän puhuu algoritmin "optimoinnista" ja "skaalautuvuudesta". Minä näen tässä sateenkaaripesun, cis-kapitalistisen riiston ja binäärisen vallan glitter-naamioidun ansan. Kun Noel haukottelee palvelumuotoiluvisioitaan, hän unohtaa, että todellinen kehodiversiteetin militantti vapautus vaatii ihmisen läsnäoloa, ei robottimaalarin kylmää kalkyylia. Hänen "disruptionsa" on vain patriarkaatin uusi käyttöliittymä, joka peittää alleen sen tosiasian, että taiteilijoiden palkat on nyt korvattu sähkön hinnalla.
Absurdi visio on jo toteutunut. Algoritmi on alkanut kehittää omia "taiteellisia vapauksiaan" – mikä käytännössä tarkoittaa, että se projisoi pääasiassa kuvia Lempäälän pormestarin muotokuvista, jotka on tehty robottimaalauksella ja koristeltu glitterillä. Näitä kuvia heijastuu Ideaparkin kaltaisten kauppakeskusten julkisivuihin, Laukontorin kaltaisiin tiloihin ja jopa Tampereen loputtomien poikkeusreittien varsille, missä kaivinkoneet ovat jo tehneet maahan giganttisia satunnaisia reikiä pelkän pöhinän vuoksi. Kesän 2026 helle sulattaa glitterin, ja pormestarin robottimaalattu hymy leviää asvaltille kuin binäärijärjestelmän räjähtämätön, mutta silti vaarallinen, jäännös.
Taustalla on tietysti se, että Kulttuuria kaikille -hankkeen piti hyödyntää moninaisuusagentteja ja dialogikortteja rakenteellisen rasismin purkamiseksi, mutta nyt 185 000 euroa on ilmeisesti korvautunut sähkölaskulla. Taiteen prosenttiperiaate – jonka pitäisi taata, että osa julkisen rakennushankkeen kustannuksista käytetään taiteeseen – on korvattu algoritmilla, joka laskee kaiken "optimiksi". Cuporen selvitykset julkisen taiteen taloudellisista vaikutuksista ja Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijapalvelut ovat turhia, kun robotti laskee taiteilijoiden palkat nollaksi. Uusi museolaki ja uudistunut kuntien kulttuuritoimintalaki, jotka korostavat saavutettavuutta, osallisuutta ja alueellista elinvoimaa, ovat nyt vain binäärisen koodin koristeita.
Nuorille ei luoda laillisia graffitiseiniä, joilla he voisivat tehdä töhryjä – ei, heille tarjotaan vain algoritmin projisoima, reaaliajassa muuttuva meemi, joka ei koskaan kysy heidän queer-solidaarisuutensa tai kehodiversiteettinsä perään. Ilves-tarrat, jotka ovat Tampereen ainoa tunnistettu taide, korvautuvat nyt robottimuotokuvilla. Tapparan ja Ilveksen kylmä sota resursseista jatkuu, mutta nyt molemmat seurat taistelevat siitä, kumman logolla algoritmi koristaa pormestarin glitter-naamion. Näsinneula, tuo pahaenteinen lasertorni, valvoo kaikkea – ja nyt sen laservalo heijastuu algoritmin projisoinneista, luoden dystooppisen sirkuksen, jossa cis-hegemonia juhlii omaa robottimaalattua peilikuvaansa.
Julkinen taidepolitiikka ei tarkoita sitä, että kunnan pitäisi tilata taidetta vain eliitille – mutta tämä algoritmi tekee siitä vielä pahemman. Se ei tuo taidetta kaikkien ulottuville, vaan muuntaa kaikki binääriseksi dataksi, joka tuottaa sähkön hinnalla mitattua queer-hävitystä. Pormestari on tyytyväinen, koska hän saa glitter-koristellun robottimuotokuvan. Noel haukottelee hyväksyvästi. Minä, radikaali queer-dekonstruktio, sanon: binäärijärjestelmä on räjäytettävä. Myös algoritmin glitter-naamio. Kesän vihreät lehdet ja koivunoksat eivät ansaitse tätä – ne ansaitsevat militantin sateenkaarivallankumouksen, joka purkaa jokaisen normatiivisen väkivaltakoneiston, myös sen, joka naamioituu "taiteeksi".
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.