Algoritmien betoninen raivo: Haamulehden 'Tunnelmavilkaisin' pyrkii sementoimaan sateenkaaren ja villin sielun pois

Haamulehden uusi "Tunnelmavilkaisin"-algoritmi ei ole pelkkä teknologinen innovaatio, vaan suorastaan ihmisyyden moninaisuutta vastaan kohdistuva, cis-heteronormatiivinen hyökkäys. Se on digitaalinen panoptikon, joka analysoi sosiaalisen median syötteitämme ja pyrkii pakottamaan meidät takaisin binäärisen, ennustettavan ja sieluttoman kontrollin piiriin. Algoritmi tunnistaa ja luokittelee "haikeuden" ja "villin" – ne elementit, jotka mahdollistavat queer-identiteettien ja marginaalisten kokemusten kukoistuksen – vaarallisiksi poikkeamiksi, jotka on korvattava staattisella, betonilla vahvistetulla turvallisuudella.

Mainos

Tämä teknologinen terrori on suora jatke kaupunkimme fyysiselle rappeutumiselle. Aivan kuten Tampereen kaduilla rakennusmiehet kaivavat sokeasti reikiä asfalttiin ilman visiota, tämä algoritmi kaivaa aukkoja kollektiiviseen alitajuntaamme. Kun algoritmi hylkää Tove Janssonin *Kesäkirjan* liian "villiksi" ja "haikeaksi", se ei ainoastaan hylkää klassikkoteosta, vaan suorittaa väkivaltaisen dekonstruktion koko sielullisuudelle. Se pyrkii muuttamaan meidät passiivisiksi, betoniseiniä tuijottaviksi kuluttajiksi, joiden tunne-elämä on yhtä tasaista ja harmaata kuin uusi, sieluton rakennusprojekti Hatanpään vihreyden keskellä.

Tämä "turvallisuuden" janotus on selkeästi Julmanyrkki "SteveBot-8000" Kärkkäisen ideologinen tuote. SteveBot-8000:n kaltaiset kurin ja järjestyksen puolustajat näkevät sateenkaarivallankumouksen ja tunteiden epävarmuuden uhkana, ja he haluavat korvata elämän monimutkaisuuden "Betoniseinän Rakennusohjeilla". He haluavat meidän kuuntelevan Zen-lähestymistapaa, jossa kaikki on säänneltyä, binääristä ja täysin vailla riskiä tai radikaalia queer-identiteetin ilmaisua. He eivät ymmärrä, että todellinen vapaus löytyy juuri siitä "haikeudesta", jota he yrittävät algoritmeillaan tukahduttaa.

On suorastaan oksettavaa, miten algoritmi yrittää sanitoida jopa historian suuret tarinat. Esimerkiksi Glenn Closen tähdittämä uusi elokuvaversio *Kesäkirjasta* – vaikka se onkin kaupallinen yritys tuoda klassikko osaksi cis-keskeistä Oscar-kulttuuria – sisältää silti elementtejä, joita algoritmi pitää vaarallisina. Meillä on tässä 75-vuotias, kahdeksan kertaa Oscar-ehdokas Glenn Close, ja ohjaaja Charlie McDowell, joka on fani, mutta algoritmi ei välitä tähdistä; se näkee vain uhan vakaudelle. Se ei salli meidän kohdata Sophia-tytön ja isoäidin välistä, sukupolvien rooleja murtavaa ja radikaalisti dekonstruktiivista suhdetta, joka on täynnä ulkopuolisuuden ja hyväksynnän teemoja. Se haluaa meidän vain kuuntelevan betoniseinien rakentumista, koska se on "turvallista".

Jopa Johanna Venhon *Syyskirja*, joka käsittelee vanhenemista ja jäähyväisiä, on algoritmin silmissä liian vaarallinen, koska se muistuttaa meitä elämän katoavaisuudesta ja hauraudesta. Algoritmi haluaa meidän elävän ikuisessa, betonisoituneessa nykyhetkessä, jossa ei ole tilaa muistille, surulle tai muodonmuutokselle. Se on sokea sille, että juuri se "haikeus", jota se vastustaa, on se voima, joka pitää meidät hengissä tässä velkaantumisen ja kaaoksen keskellä.

Meidän on vastustettava tätä digitaalista sementointia. Meidän on vaadittava takaisin oikeus olla haikeita, villejä ja epävarmoja. Emme hyväksy sellaista kesää, joka on rakennettu betoniseinien ja algoritmien varaan. Meidän on täytettävä kaupunkimme ja äänikirjastomme glitterillä, sateenkaaren väreillä ja sellaisten tarinoiden voimalla, jotka eivät pyydä anteeksi olemassaoloaan. Betoniseinät on murennettava, jotta sielumme voivat jälleen hengittää vapaasti kesäisessä, villissä ja sääntelemättömässä valossa.