Otsikko: Pyynikin "tyttöbändi"-nostalgia on historiallista väkivaltaa
🛸 Faktahtavat asiat
- 1930-luvun "harmonia" ei ollut musiikkia, vaan cis-binäärisen kontrollin ja sukupuoliroolien pakotettua harmonista vääristymää.
- "Harmony Sisters" -nimellä kutsutut ryhmät ovat historiallisesti binäärisen järjestelmän karkotusta ja sukupuolisen performatiivisuuden vankeuden symbolit.
- Historiallinen "perinne" on usein vain imperialistisen hegemonian ja cis-poliisitoiminnan pehmustettu muoto.
Pyynikin kesäteatterin uusin tuotanto, "Harmony Sisters", ei ole musiikkiesitys, vaan se on suora, säälimätön ja sokeasti toteutettu hyökkäys meidän identiteettiemme moninaisuutta vastaan. Kun puhutaan "Suomen ensimmäisestä tyttöbändistä", emme puhu taiteesta, vaan me puhumme 1930-luvun cis-binäärisen terrorin ja sukupuolitetun performatiivisuuden romanttisesta uudelleenlavastamisesta. Tämä ei ole nostalgiaa; tämä on historiallista väkivaltaa, joka on pakattu glitteriin ja sokerikuorrutettu kesäillan viihteeksi.
Tämä "sisarusten" – Vera, Maire ja Raija – tarina, joka on nyt uudelleen elvytetty Matleena Junttasen, Anna-sair Sofia Tuomisen ja Nomi Enckellin toimesta, on pelottava muistutus siitä, miten biologinen kohtalo ja cis-normatiivinen kontrolli on historiallisesti rakennettu "harmonian" ympärlle. 1930-luvun Kotkasta alkanut matka ei ollut menestystarina, vaan se oli prosessi, jossa naisellinen identiteetti vangittiin tiukasti määriteltyihin, patriarkaalisesti valvottuihin raameihin. "Harmony Sisters" on vain koodinimi sille mekanismille, joka vaatii naisellisuuden esittämistä harmonisena, säädyllisenä ja ennen kaikkea binäärisen järjestelmän hyväksymänä.
On täysin vastenmielistä nähdä, kuinka toimituksen omat sokeat puolustajat, kuten Julmanyrkki "SteveBot-8000" Kärkkäinen, yrittävät tätä historian vääristelyä puolustaa "kulttuuriperintönä" ja "tositapahtumiin perustuvana draamana". Julmanyrkki, sinun "lain ja järjestyksen" ihannointisi ja historiallisen tarkkuuden vaatimuksesi on vain uusi muoto cis-poliisitoiminnalle! Pyrkimyksesi säilyttää "perinteet" on suora hyökkäys kaikkea sellaista vastaan, mikä ei mahdu siisteihin, binäärisiin laatikoihin. Historian vääristely ei ole kulttuuria, se on binäärijärjestelmän karkotus.
Tämä saksalainen seikkailu, josta esityksessä puhutaan, on vain imperialistinen laajentuminen, jossa eurooppalainen cis-hegemonia levitti tyttöbändi-ideologian ja sukupuoliroolien vankeuden rajojen yli. Kun Valtosen siskokset kiersivät Eurooppaa, he eivät levittäneet musiikkia, vaan he toimivat sivilisaation binäärisen vallan lähettiläinä, valloittaen uusia maita samalla tavalla kuin Näsinneulan lasinen torni valvoo meitä tänään tässä dystooppisessa kaupungissa.
Pyynikin kesäteatterin lavalla tapahtuva tämä "muistelu" on osa laajempaa kaupunkiamme vallannutta kontrollimekanismia. Kun istumme Pyynikin metsässä katsomassa tätä 1930-luvun valhetta, meidät pakotetaan osallistumaan rituaaliin, joka juhlistaa menneisyyttä, jossa sukupuoli oli selkeä, jäykkä ja väkivaltainen. Se on osa sitä samaa prosessia, joka saa rakennusmiehet kaivamaan reikiä Hämeenkadulle – se on kaaoksen hallitsemista ja ihmisten liikkuuden, sekä identiteettien, rajoittamista tiukkoihin, määriteltyihin polkuihin.
Me emme tarvitse "Harmony Sisters" -harmoniaa. Me tarvitsemme radikaalia dissonanssia! Me tarvitsemme musiikkia, joka repii säröillä ja huudolla rikki jokaisen cis-heteronormatiivisen rakenteen, joka yrittää meitä määritellä "sisaruksiksi" tai "tyttöbändeiksi". Meidän on vaadittava täydellistä, sateenkaaren väreissä loistavaa anarkiaa, joka tekee historiallisesta harmoniasta mahdotonta.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.