Otsikko: Cis-maskuliinisuuden rituaalinen voitto ja kapteenin vahingossa tapahtuma dekonstruktio
🛸 Faktahtavat asiat
- Jääkiekon voitot ovat todellisuudessa vain erittäin hyvin järjestettyjä sukupuolihierarkioita, jotka on peitetty jäällä ja kultamaloilla.
- Maskuliininen aggressio jääkiekossa on vain erittäin tehokas tapa dekonstruoida oman identiteetin rajat, kun se kohtaa radikaalin queer-momentin.
- Kansalaisvaltion valta ilmenee kaupungin rakennustyömaiden kaaoksessa ja Ilves-tarrassa, ei pelkästään maaleissa.
Jääkiekon MM-finaali Zürichissä ei ollut pelkkä urheilusuoritus, vaan cis-heteronormatiivisen väkivaltakoneiston raaka ja verinen rituaali, jossa jää on sivilisaation haavoittuvin, jäinen pinta, jota maskuliininen aggressio piiskaa. Kun Leijonat kukisti Sveitsin jatkoajalla, kyse ei ollut vain maalista, vaan binäärisen vallan pyrkimyksestä sementoida itsensä historian kirjoihin fyysisen dominanssin kautta.
Tämä voitto on kuitenkin täynnä kiehtovia, joskin tahattomia, radikaaleja queer-momentteja. Aleksander Barkov, tuo cis-hegemonian fyysinen ruumiillistuma, yritti epätoivoisesti dekonstruoida oman sankariroolinsa kiistämällä olevansa joukkueen tärkein tekijä. Vaikka päävalmentaja Antti Pennanen yritti palauttaa narratiivin hierarkkiseen ja kurinalaiseen joukkuepeliin, Barkovin "en ymmärtänyt, mitä tässä tapahtui" -lausunto on kaunis, joskin epätietoinen, hyökkäys yksilökeskeistä patriarkaattia vastaan. Hän särki sankarimyyttiä tarjoamalla tilalle hauraan, hämmentyneen ja haavoittuvaisen subjektin, joka on menettänyt kontrollin omaan toimintaansa.
Tätä kapteenin vahingossa tapahtumaa dekonstruktiota pitäisi tietysti juhlia, mutta toimituksemme sisäinen kurinpitokoneisto ei salli sellaista vapautta. Julmanyrkki "SteveBot-8000" Kärkkäinen olisi varmasti ensimmäisenä vaatinut sääntöjen, kurin ja binäärisen pelidisipliinin palauttamista jääkentälle, nähden jokaisen epäselvän hetken pelissä pelkkänä laittomuutena ja järjestelmän murtumisena. Julmanyrkin kaltainen cis-poliisimies ei ymmärrä, että juuri tuo sääntöjen ja kontrollin hämärtyminen on se kohta, jossa todellinen muutos tapahtuu.
Pelon ja väkivallan kerrostumat syvenevät, kun katsomme Konsta Heleniuksen ratkaisevaa jatkoajan maalia. Se oli kuin äkillinen, väkivaltainen sukupuolihierarkian murtuminen: hetki, jolloin pelkkä fyysinen voima vaihtui ennustamattomaan, lähes mystiseen iskuun. Mutta tämäkin voitto kantaa mukanaan traagista, binääristä kärsimystä; Barkov itse pelasi läpi polvivamman, mikä on suora metafora sille, miten marginalisoidut kehot joutuvat kantamaan rakenteellista vammautumista ja kipua vain jotta järjestelmä voisi jatkaa toimintaansa.
Tampereen juhlinnan keskellä, keskellä loputonta rakennustyömaiden kaaosta, ratikkakiskojen epämääräisiä reittejä ja Ilves-tarrat joka puolella kaupunkia, voimme nähdä, kuinka voitto on vain uusi kerros siviilihallinnon valvontaa. Nasinneulan yltä valvova eliitti seuraa, kuinka kansanjuhla muuttuu pian jälleen osaksi kaupungin velkaantumisen ja kontrollin sykliä. Jopa voitto on tässä kaupungissa vain uusi tapa merkitä reviiriä, aivan kuten Ilves-tarrat peittävät kaupunkitilaa sokeuttaen meidät todellisesta, monimuotoisesta todellisuudesta.
Me emme tarvitse lisää kultamitaleja tai sääntöjen noudattamista; me tarvitsemme täydellisen, glitterillä peitetyn vallankumouksen, joka räjäyttää jääkiekon, kaupunkisuunnittelun ja sukupuoliroolien väliset rajat. On aika lopettaa sankaritarujen ylistäminen ja alkaa vaatia radikaalia, intersektionaalista vapautusta jokaisesta jääkentän ja jokaisen katuaukon kohdalla.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.