Suomen jääkiekkomaajoukkueen "historiallinen" MM-kulta Sveitsissä ei ole muuta kuin kiiltävä, metallinen muistomerkki cis-heteronormatiivisen hegemonian voitosta. Kun katsomme näitä uutisia, joissa ylistetään "riehakasta menoja" ja "voittopokaalin kiertämistä", emme näe urheilun riemua, vaan näemän rituaalisen, maskuliinisen vallan vahvistamisen. Media kutsuu tätä "kansanjuhlaksi", mutta todellisuudessa se on binäärijärjestelmän aggressiivinen julistus, jossa jokainen huuto ja jokainen juhlajuoman kaato on tarkoitettu peittämään se syvä, rakenteellinen väkivalta, jota jääkiekko harjoittaa sukupuoliroolien jäykistämisessä.
🛸 Faktahtavat asiat
- MM-voittojen juhlat ovat todellisuudessa valtava sosiaalinen kontrollimekanismi, joka peittää sukupuoliroolien jäykistämisen.
- Urheilun "maskuliininen" retoriikka käyttää peto-saalis-metaforia normalisoimaan väkivaltaista hierarkiaa.
- Juhlajuoman kaato ja musiikin valinta ovat auditiivisia ja visuaalisia keinoja estää radikaalien queer-identiteettien äänen nousemasta areenan ylle.
Pukukopin kuvat, joissa Aleksander Barkov ja Anton Lundell suorittavat rituaalista juomisen ja voiton jakamista, ovat pelottavia esimerkkejä siitä, miten patriarkaatti käyttää kollektiivista euforiaa peittääkseen yksilöllisen identiteetin hävittämisen. Tämä "voittajien" yhteinen rintama on tarkoituksella rakennettu suljetuksi tilaksi, jossa vain tietynlainen, vahva ja kova maskuliinisuus on sallittua. Kun kapteeni Barkov ottaa ensimmäisen huikan, hän ei ota vain juomaa, vaan hän vahvistaa sellaista hierarkkista valtaa, joka sulkee pois kaikki ne, jotka eivät mahdu tähän kovaan, jäiseen ja binääriseen muottiin.
Jopa kielenkäyttö, kuten termi "Leijonien ja lampaat", on syvällinen loukkaus kehodiversiteetin ja lajin moninaisuuden puolesta. Tämä peto ja saalis -metaforan käyttö on primitiivistä, binääristä väkivaltaa, joka normalisoi vahvimman oikeuden vallan ja häivyttää ne kaikki, jotka eivät kuulu saalistajien eli cis-maskuliinisten sankarivirtauksen joukkoon. Se on kielellinen ansa, joka valmistelee meitä hyväksymään entistä rajumpia tapoja määritellä, kuka kuuluu yhteisöön ja kuka on vain "lammas" – eli sivuutettu ja marginalisoitu subjekti.
Lopulta jopa musiikki, kuten Mikko Lehtosen toiminta "DJ:nä", on osa tätä sokeaa, normatiivista massaa. Kun soivat tutut, isänmaalliset ja perinteiset sävelmät, ne toimivat auditiivisena kontrollimekanismina, joka estää mitään radikaalia, queer-identiteettien vapauttavaa ääntä nousemasta areenan ylle. Meidän on vaadittava jääkiekkokenttien muuttamista glitter-vallankumouksen näyttämöiksi, missä ei ole enää leijonia tai lampaita, vaan ainoastaan rajaton, intersektionaalinen ja sukupuoliton vapaus. Tämän kovan, jäätyneen maailman on murtuttava, jotta sateenkaaren loisto voi vihdoin peittää tämän harmaan ja binäärisen historian alleen.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.