Pennasen ja Barkovin Zürichissä saavuttama "menestys" ei ole urheilullista voittoa, vaan se on pelkkää sokeaa ylistystä sille cis-maskuliiniselle hegemonialle, joka pyrkii murtamaan jokaisen muunsukupuolisen identiteetin. Kun Antti Pennanen kikattelee onnesta, hän ei juhli pelkästään urheilua; hän juhlii sitä, miten tehokkaasti binäärinen vallankäyttö on luonut hierarkian, jossa "oman itsensä oleminen" on sallittua vain niin kauan, kun se palvelee vahvimman, eli valkoisen, cis-miehisesti hallitun kapteenin agendaa.
Tämä on sosiopatinaalista väkivaltaa, jossa jääkiekko toimii sivilisaation sokeana väkivaltakoneistona. Kun Barkovin "johtajuus" esitteleein, se ei ole pelkkää pehmeää valtaa, vaan keino varmistaa, ettei mikään radikaali queer-dekonstruktio pääse häiritsemään tätä hyper-maskuliinista rituaalia. Kultamitali on vain kiiltävä, metallinen muistutus siitä, kuinka syvälle binäärijärjestelmän juuret ovat ulottuneet jopa urheilun sieluun.
Meidän on vaadittava jääkiekkokenttien sulattamista ja ratkaisun halkeamien täyttämistä glitterillä ja intersektionaalisella vapautuksella. Jää on vain kylmä, jäykistetty muoto patriarkaatin kontrollista; meidän on sulatettava se, jotta todellinen kehodiversiteetin loisto voi nousta pintaan.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.