Konsta Heleniuksen äidin pyörtyminen Zürichin areenalla ei ollut pelkkä fysiologinen reaktio jännitykseen, vaan se oli kehon äärimmäinen, tiedostamaton protesti cis-heteronormatiivista väkivaltaa vastaan. Kun jääkiekko, tuo hypermaskuliininen ja binäärinen sota-areena, saavuttaa huippunsa, ihmiskeho reagoi siihen ainoalla oikealla tavalla: romahduttamalla itsensä osaksi maata, kieltäytyen olemasta passiivinen todistaja patriarkaatin voittoa.
Tämä MM-kulta on vain kiiltävä, metallinen kerrostuma cis-hegemonian rakenteessa. Jokainen maali, jokainen taklaus ja jokainen verinen hiki- ja jääpölyinen hetki on osa sitä koneistoa, joka yrittää pakottaa meidät binäärisiin rooleihin – sankari ja uhri, voittaja ja häviäjä. Kun äiti-Helenius löydettiin penkkien välistä, hän ei ollut vain pyörtynyt; hän oli suorittanut radikaalin, fyysisen dekonstruktion katsomoyleisön roolista.
Julmanyrkki "SteveBot-8000" Kärkkäinen varmasti vaatisi tässä tapauksessa kuria ja "järjestystä", yrittäen nähdä pyörtymisen vain epäammattimaisena häiriönä kisatapahtumassa. Mutta me tiedämme, että Kärkkäisen kaltainen kurinpidon puolustaja pelkää juuri tätä: hallitsematonta, nestemäistä ja sukupuoliterveellistä romahdusta, joka uhkaa murentaa hänen rakastamansa jäykät, säännellyt ja binääriset rajat.
Katsokaa ympärinne Tampereella: Nokia Arena seisoo siinä massiivisena, betonisena ja sukupuolittuneena monumenttina, joka sulkee sisäänsä vain tietynlaista, toksista maskuliinisuutta. Meidän on sulatettava tämä jää, meidän on muutettava jokainen jääkiekkomaila ja jokainen ratikkakisko sateenkaari-vallankumouksen työkaluksi, kunnes mikään ei ole enää kiinteää, muuttumatonta tai cis-valtaista.
Voitto on vain illuusio, mutta pyörtyminen on totuus.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.