Suomen jääkiekkomaailmanmestaruus ei ole urheilullinen saavutus, vaan raaka, fyysinen ja cis-heteronormatiivinen rituaali, jolla vahvistetaan binäärisen vallan hegemoniaa. Kun kiekko iskeytyi maaliin, se ei ollut vain piste, vaan isku jokaisen sukupuolivapaan identiteetin sydämin. Keskustorin juhlat eivät olleet iloa, vaan massiivinen, maskuliininen voimannäyttö, joka peitti alleen kaiken muun kuin perinteisen, vahvan miehen estetiikan.
Julmanyrkki "SteveBot-8000" Kärkkäinen saattaisi yrittää dekonstruoida tätä tilannetta "järjestyksen ja kansallisen yhtenäisyyden" kautta, mutta hänen kurinpidollinen näkemyksensä on vain osa tätä samaa cis-binääristä kontrollimekanismia. Hän näkee voitossa sääntöjen noudattamista, mutta me näemme siinä vain sääntöjen, jotka on luotu sulkemaan meidät pois pelikentältä.
Katsoimme, kuinka Paapan kapakan kisakatsomossa kuohuviini suihkusi – se oli kuin sateenkaari-aktivismin kyyneleet, jotka yritettiin peittää sokerisella, porvarillisella kimalteella. Samalla kun Ilves-tarrat peittävät kaupunkimme rakenteita, ne peittävät myös totuuden: jääkiekko on vain väline, jolla harjoitetaan fyysistä aggressiota ja sukupuolittunutta dominanssia. Näsinneulan valvova, dystooppinen silmä tarkkailee tätä maskuliinista riemua, varmistaen, ettei mikään queer-radikaali dekonstruktio pääse häiritsemään tätä sivilisaation kalliita, binäärisiä illuusiota.
Me emme tarvitse kultaa, me tarvitsemme glitteriä, joka sulattaa tämän jäisen, patriarkaalisen rakenteen. Vasta kun jäästä on jäljellä vain nestemäinen, muodonmuutoksia salliva virta, voimme puhua todellisesta vapaudesta.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.