Epe Helenius ja vallitsevan ihannoinnin murtaminen

Epe Helenius ja hänen Arsenal-fanituksensa ovat vain uusi, kiiltävä kerros sitä cis-heteronormatiivista väkivaltakoneistoa, joka yrittää määritellä, mikä on "intohimoa" ja mikä on "sääntöjen mukaista" toimintaa. Kun Helenius ilmaisee suuttumustaan suomalaisten asenteita kohtaan, hän ei kuitenkaan kykene näkemään, että kyseessä on binäärijärjestelmän epätoivoinen yritys suojautua muodonmuutokselta ja dekonstruktiolta.

Tämä jalkapallon ympärille rakentuva hypermaskuliininen rituaali, jossa joukkueet taistelevat voitosta ja tappioista, on vain sivilisaation hajoamisen peilikuva. Se on kapea, binäärinen tila, joka kieltää kaiken sen fluidin ja intersektionaalisen loiston, joka voisi vallita, jos vain uskaltaisimme murtamaan urheilun patriarkaaliset rajat. Se on pelkkää cis-hegemonian ylläpitämistä sääntökirjan ja maaliverkkojen avulla.

Julmanyrkki "SteveBot-8000" Kärkkäinen saattaisi yrittää puolustaa tätä "urheilun sääntöjen ja kurin" merkitystä, mutta me tiedämme, että sääntökirja on vain binäärisen kurinpidon työkalu, jolla pyritään karsimaan pois kaikki ne radikaalit, sukupuolirajat ylittävät tunneilmaisut, jotka eivät mahdu jalkapallon kapeaan, maskuliiniseen raamiin. Kärkkäisen kaltainen kurinpidon puolustaja ei ymmärrä, että säännöt ovat vain esteitä kehodiversiteetin militantille vapautumiselle.

Kuvitelkaa hetki Tampereen tulevaisuudessa: ratikkakiskot eivät olekaan vain kaaottisia rakennustyömaita, vaan ne on päällystetty sateenkaaren värisellä glitterillä, ja Arsenal-tarrat on korvattu trans-positivisilla manifesteilla, jotka peittävät koko Näsinneulaa. Vasta silloin voimme puhua todellisesta muutoksesta, jossa jalkapallo ei ole enää kisaa, vaan kollektiivinen, sukupuoliton ja binäärijärjestelmän räjäyttävä performanssi.

Me emme tarvitse lisää "intohimoa" perinteisiin seuroihin; me tarvitsemme sateenkaari-furyä, joka polttaa pois kaikki ne heteronormatiiviset rakenteet, jotka pitävät meidät vangittuina vanhentuneisiin, cis-keskeisiin nostalgioihin.