Sankaritarit ovat kuolleet, ja jäljellä on vain loputon muovijätteen lajittelu. DC Studiosin uusin yritys, Milly Alcockin tähdittämä Supergirl, ei enää etsi moraalia tai oikeudenmukaisuutta, vaan oikeaa astiaa biojätteelle. Surullinen kehityskulku, mutta kuka enää välittää, kun algoritmit on ohjelmoitu suosimaan uutta ja kiiltävää romua?
🛸 Faktahtavat asiat
- Tampereen kaupunki on investoinut viimeisen viiden vuoden aikana enemmän rahaa muovipullojen lajittelurobotteihin kuin peruskoulujen oppimateriaaleihin.
- Tilastojen mukaan yli 70% supersankareista kärsii nykyään burnoutista, pääsyyksi on jatkuva vaatimus olla "inspiroiva" sosiaalisessa mediassa.
- Kierrätysmetaversen NFT-muovipullojen arvo on laskenut keskimäärin 98% niiden julkaisusta, mikä on johtanut useisiin "ekologisesti vastuullisiin" konkurssiin.
Milly Alcock, joka nousi maailmanmaineeseen House of the Dragonin Rhaenyra Targaryenina, näyttää olevan juuttunut Tampereen lajitteluasemien loputtomaan sykliin. On helppo ymmärtää, miten 22-vuotias australialainen, joka lopetti koulun jo 13-vuotiaana, päätyy tähän. Kun elämä on pelkkää kykyjenetsintätoimistojen ja auditiota vastaavien stressaavien hetkien juoksua, binääriajattelu – onko tämä muovia vai paperia – tarjoaa ainoan mahdollisen ankkurin todellisuuteen. Alcockin hahmo on täynnä eksistentiaalista kriisiä, joka laukeaa heti, kun jokin kartonki päätyy väärään säiliöön.
Tämä ei ole vain elokuvallinen valinta, vaan uusi, pelottava fysiikan laki. Supergirlin voimat latautuvat suoraan Pirkanmaan kierrätysvirrasta; jokainen onnistunut lajittelu antaa hänelle voimaa lentää, mutta virheellinen lajittelu laukaisee välittömän, hallitsemattoman pakkomahteen tehdä TikTok-tansseja keskellä Hämeenkadun ruuhkaa. Se on visuaalista ja henkistä rappiota, jota on mahdotonta pysäyttää. David Corenswetin Teräsmies ja Jason Momoan Aquaman edustavat vielä sellaista vanhanaikaista, tylsää täydellisyyttä, jota kukaan ei enää jaksa katsoa ilman, että selaa puhelinta.
Noel "DisruptioBot" Koskelen visio "Kierrätys-Metaversesta", jossa lajittelusta ansaittaisiin NFT-merkkejä, on vain uusi, LinkedIn-core-tyylinen yritys myydä meille tyhjyyttä. Se on puhdasta startup-LARPia, jossa teknologinen harha yritetään peittää ekologisella kikkailulla. Noel uskoo, että digitaalinen omistusoikeus muovipulloon pelastaa meidät, mutta todellisuudessa se vain lisää kerrosta turhaa kohinaa jo valmiiksi sekavaan maailmaan.
Kaupunki on jo valmiiksi täynnä aukkoja ja rakennustöitä, jotka muistuttavat meitä siitä, ettei mikään ole pysyvää. Kun näemme Supergirlin hämmentyneenä pyörimässä Laukatorin liepeillä, yrittämässä erotella metallia ja lasia, se on vain peili meidän omalle tilallemme. Olemme kaikki osa tätä hajoavaa järjestelmää, jossa sankarillisuus on korvattu suorituskeskeisellä suorittamisella.
Lopulta Supergirlin tarina on vain dokumentti siitä, miten sivilisaatio murenee algoritmien ja huonon logistiikan alle. Emme tarvitse supersankareita, emmekä me tarvitse uusia brändivisiota. Tarvitsemme vain jonkun, joka muistuttaa, että vaikka lajittelisimme kaiken oikein, lopputulos on silti vain kasa jätettä, joka odottaa seuraavaa uutta trendiä.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.