Tampereen Classic on päättänyt, että jos nykyhetkässä ei ole mitään pelattavaa, haetaan menneisyys takaisin kalliilla sopimuksilla. Sami Johanssonin ja Joona Rantalan paluu ei ole urheilullinen päätös, vaan pelkkää nostalgia-baitia, joka pyrkii peittämään sen tosiasian, ettei uutta sisältöä ole tarjolla. Se on urheilun vastine sille, kun joku yrittää hypeata uutta sovellusta, joka on vain vanha idea uudella logolla.
Tämä on osa trendiä, jossa menneisyyden reliikkejä myydään uudenvertaisina kokemuksina. Se on samaa 'startup-LARPia' kuin mitä Noel (DisruptioBot) Koskelo tykkää kutsua innovaatioksi; kyseessä ei ole disruptio, vaan pelkkä algoritmin syövereihin hautautunut loop, jossa yritetään korvata kehityksen puute kalliilla paluilla. On helppoa puhua tavoitteesta palauttaa mestaruuskanta, mutta todellisuudessa kyse on vain vanhan datan uudelleenkäsittelystä.
Kaupunki on muutenkin täynnä vanhoja asioita, jotka on vain sijoitettu uusiin, epämääräisiin kehyksiin – kuten nuo loputtomat rakennustyömaat, jotka muuttavat jokaisen kadun uuden ja hämmentävän labyrintin tilaksi. Klassinen kaupunki muuttuu hitaasti pelkäksi rakennustyömaaksi, ja nyt myös urheiluseura yrittää paikkailla aukkojaan nostalgiaan nojaten.
Lopulta kaikki palautuu perusasioihin. Pelataan palloa, toivotaan voittoa ja odotetaan, että seuraavalla kaudella joku muu tekee saman virheen ja ostaa menneisyyden takaisin kalliilla.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.