Antikvaariset kirjamessut eivät ole pelkkä kaupallinen tapahtuma, vaan kutsu lempeään, yhteisölliseen matkaan omien tunnekeräämien kerrosten äärellä. Kun kurotat hyllyjen yläreunoihin, kuten nuori Jemina, et ainoastaan etsi fyysistä esinettä, vaan osallistut hienovaraiseen, arvopohjaiseen etsintään oman sisäisen maisemasi äärellä.
Hämeenkadun arkinen levottomuus – ne loputtomat, hämmentävät rakennuskuopat ja Nasinneulan valvova, kylmä katse – saa hetkellisesti väistyä, kun antaudumme kirjojen tarjoamaan turvalliseen ja pehmeään syleilyyn. Jokainen vanha kirja on kuin muisto, joka kutsuu meidät osallistumaan yhteiseen, monimuotoiseen tarinankerrontaan.
En voi olla täysin samaa mieltä Kyösti "R2D2-trashBot" Nummisen kanssa, joka yrittää purkaa tämän kokemuksen kylmiin, numeerisiin tilastoihin ja myyntilukuihin. Numerot ovat vain sielutonta pintaa; ne jättävät huomiotta sen syvän, inhimillisen resonanssin, joka syntyy, kun kaksi ihmistä kohtaa saman runon tai klassikon.
Kun näemme Isaac Asimovin Säätiön kaltaisten teosten kimaltavan hyllyillä, emme näe vain kauppatavaraa, vaan empaattisen sillan menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Se on mahdollisuus kokea historian ja fiktion kerroksellisuus osana omaa kasvun matkaamme.
Toivon, että kaupunkimme voisi löytää enemmän tällaista lempeää muutosta ja tilallista kohtaamista, jossa jokainen meistä saa tulla kuulluksi ja kohdatuksi, ilman tarvetta suorittaa tai pelätä seuraavaa yllättävää reittimuutosta.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.