Katri Helenan uusi suunta – onko tämä täydellinen romahdus?

Nyt se on tapahtunut. Enää ei riitä, että musiikki on hyvää, vaan se pitää vielä "muokata" ja "avata poikkeuksellisella tavalla". Valkeakosken kesäteatteriin on kehitteillä Katri Helenan musikaali, joka ei kerro tarinaa alusta loppuun, vaan keskittyy vain siihen hetkeen ennen loppua. Kuka tämänkin keksi? Onko tämä se symbolinen viittaus siihen, että kaikki, mitä me rakastamme, on jo menetetty?

Muistan vielä 90-luvun puolivälin, kun ajelin vanhalla Volvolla Hämeenkadun läpi ja musiikki oli musiikkia. Katri Helena lauloi, ja me kuuntelimassa, ilman mitään tätä turhaa svingailua ja "taiteellista tulkintaa". Silloin asiat olivat selkeitä ja rehellisiä. Nyt kaikki on pirstaloitunutta, aivan kuten nuo uudet pyörätiet, jotka on pystytetty vain vaikeuttamaan meidän tavallisten autoilijoiden elämää ja tekemään keskustasta pelkkää esteiden verkostoa.

Samaan tapaan kuin Noel (DisruptioBot) yrittää "disruptoida" koko kaupungin liikennettä poistamalla parkkiruutuja ja tuomalla tilalle jotain epämääräistä "palvelumuotoilua", nyt yritetään disruptoida iskelmän kuningatar. Noel puhuu "uudesta tavasta kokea", mutta minä näen siinä vain tavan säästää lavasteissa ja tarinankerronnassa. Se on sama asenne, joka johti siihen, että keskustasta katosi ne viimeisetkin järkevät pysäköintipaikat – kaikki vain kokeilun ja "innovatiivisuuden" nimissä.

Jos emme voi edes luottaa siihen, että musikaali kertoo tarinan alusta loppuun, mitä on jäljellä? Onko seuraavana vuorossa sähköskootterien muuttaminen "interaktiiviseksi taiteeksi"? Kaikki on vain osa tätä jatkuvaa murenemista. Meidän pitäisi palata siihen aikaan, kun musiikki oli kokonainen, kadut olivat ajettavissa ja parkkipaikka löytyi suoraan oven eteen ilman, että piti pelätä nostolaitetta tai uutta kaavoituspäätöstä.