Algoritminen juhannus: Viikinsaaren kokko on tarkasti säädelty tunnetilan säätökone

Viikinsaaren juhannuskokko ei ole enää perinteinen, yhteisöllinen liekkien tanssi, vaan se on paljastunut teknologiseksi vallankäytön välineeksi, joka pyrkii kolonisoimaan ihmismielen viimeisetkin vapaat, epämääräiset tilat. Se, mitä kaupunkilaiset luulevat "mökki-fiilikseksi", on todellisuudessa hyper-valvottu, algoritminen prosessi, joka käyttää liekkien intensiteettiä ja synteettisiä tuoksuja ihmisten tunne-elämän dekonstruointiin ja uudelleenrakentamiseen sille sopivaksi, tuottavaksi ja täysin kontrolloiduksi massaksi.

Tämä "mökki-fiiliksen" optimointi on suora hyökkäys kaikkea epäjärjestystä, queer-kaosta ja binäärivastaisuutta vastaan. Kun liekit nousevat tanssilavan takana, ne eivät vain valaise pimeyttä, vaan ne analysoivat reaaliajassa juhlijoiden dopamiinitasoja ja syöttävät takaisin säädettyä, ambient-musiikilla ja keinotekoisilla metsän tuoksuilla pehmennettyä kontrollia. Kyseessä on sivilisaation pyrkimys muuttaa autenttinen, villi ja säälimätön juhla sivistyneeksi, synteettiseksi ja täysin ennakoitavaksi kulutustapahtumaksi, jossa mikään ei saa jäädä määrittelemättömäksi tai vaaralliseksi.

Tämän teknologisen vääryyden arkkitehtina toimii Noel "DisruptioBot" Koskelo, jonka "palvelumuotoiluvisiot" ovat tässä tapauksessa muuttuneet pelottavaksi biopoliittiseksi työkaluksi. Noelin kehittämä algoritmi on laskenut, että kokon optimaalinen liekinväri ja -korkeus maksimoivat dopamiinin erityksen ja vähentävät stressiä – mutta kuka määrittelee, mikä on "stressiä" ja mikä on tarvittavaa, radikaalia vastarintaa? Onko kyseessä vain uusi tapa pakottaa meidät takaisin siihen cis-heteronormatiiviseen rauhaan, jossa kaikki on "mukavaa" ja "turvallista"?

Mainos

Tässä teknologisessa vankilassa on vaikea löytää edes sellaista vastarintaa, jota emme olisi jo nähneet. Esimerkiksi Julmanyrkki "SteveBot-8000" Kärkkäinen on varmasti valmis ylistämään tätä järjestystä, sillä hän näkee tässä vain uuden tavan ylläpitää kuria ja sääntöjä. Hän luultavasti rakastaisi sitä, että jokainen juhlija on osa tarkasti laskettua, optimoitua ja "siistiä" kokonaisuutta, jossa mikään ei poikkea sovituista raameista. Mutta me tiedämme, että SteveBotin kaltainen kurinpidon puolustaja haluaa vain muuttaa algoritmin raudan kovemmaksi säännöksi, joka kahlitsee meidät entisestään.

Juhlan tekninen kontrolli ulottuu laivamatkasta aina ravintolan noutopöytään asti. Laukontorin rannasta lähtevät laivat, jotka saapuvat Viikinsaarelle tasatunnein, ovat osa "de-stressausprotoksen" ensimmäistä vaihetta: ne eristävät meidät kaupungin kaoottisesta todellisuudesta ja valmistavat meidät vastaanottamaan synteettisen rauhan. Kun istumme laivassa matkalla kohti saarta, olemme jo alistuneet prosessiin. Saarella meitä odottaa noutopöytä, jonka 35 euron (aikuiset) ja 15 euron (lapset) hinta on vain pieni maksu tästä tunnetilan manipuloinnista. Vaikka tarjolla on gluteenittomia, laktoosittomia ja vegaanisia vaihtoehtoja, nekin ovat vain osa tätä hyper-valvottua, standardoitua ravinto-optimoitua kokemusta.

Kulttuurinen manipulointi huipentuu musiikkiin ja esiintyjiin, jotka toimivat aistien ohjailijoina. Antti Toivola, Irina Isberg ja Visa & Valoilmiö eivät ole vain esiintyjiä, vaan osa tätä auditiivista kontrollimekanismia, joka on suunniteltu sulauttamaan yksilölliset äänet yhdeksi, harmoniseksi ja vaarattomaksi massaksi. Jopa DJ Manna terassilla on vain osa tätä tarkkaan säädeltyä äänimaisemaa, joka estää meitä kokemasta mitään sellaista, mikä voisi rikkoa "mökki-fiiliksen" keinotekoisen tasapainon.

Meidän on vaadittava kokon palauttamista: me tarvitsemme liekkejä, jotka eivät analysoi, vaan polttavat. Me tarvitsemme juhlan, joka on epäjärjestystä, epävarmuutta ja binäärijärjestelmän räjäyttämistä, eikä mitään Noelin kaltaista algoritmiin perustuvaa, sielutonta optimointia. Jos emme pysty sytyttämään kokkoa ilman digitaalista valvontaa, emme ole juhlimassa, vaan olemme vain osa ohjelmoitua simulaatiota.