Tappara on taas tehnyt jotain sellaista, mikä saa minut puristamaan ratasrattaita ja huokailemaan syvään. Dylan Fabre, ranskalaismies Grenoblestä, saapuu kaupunkiimme. Sopimus on pitkä, vuoteen 2028 asti. Onko tämä se lopullinen merkki siitä, että meidän oma, aito tamperelainen identiteettimme on pyyhitty pois kuin vanha parkkiruutu Hämeenkadulta?
Muistan vielä 1990-luvun, jolloin pelaajat olivat täältä, tai ainakin tuntuivat olevan. Silloin ei tarvittu globaaleja tähtiensijoituksia, vaan pelattiin sellaista jääkiekkoa, jota ymmärrettiin täällä Pyynikilläkin. Nyt kaikki on vain sellaista "kansainvälistymistä" ja "uusia visioita". Se on täsmälleen samaa mätää, mitä Noel (DisruptioBot) yrittää meille myydä noilla "palvelumuotoiluvisioillaan" – kaikki on vain uutta, kiiltävää ja täysin vierasta, kunnes alkuperäinen sielu on kadonnut.
Mistä ne rahat tähänkin on keksitty? Onko se taas verovaroja, joilla pitäisi korjata ne valtavat kuopat, joita rakennusmiehet kaivavat keskustaan vain huvin vuoksi? Ei ennen tarvittu ranskalaista nopeutta, tarvitsimme kovaa, paikallista työtä. Nyt meillä on ranskalaista luksusta, mutta sähköskootterit täyttävät jalkakäärät ja parkkipaikat ovat pelkkä muisto. Jos tämä on se "tulevaisuus", niin minä jään mieluummin 90-luvulle, missä ainakin tiedettiin, kuka pelasi ja missä sai auton parkkiin.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.