Algoritminen sateenkaariharha: Kaappaako uusi teknologia moninaisuuden ilon?

Tampereen Pride on kääntynyt oudompaan suuntaan: poliittisen marssin sijaan kaupunki on täyttynyt teknologisista interventioista ja algoritmiperusteisesta hyvinvointikonseptista, jonka tavoitteena on muokata koko kaupungin tunnetilaa. Kyseessä ei ole edistys, vaan cis-heteronormatiivisen väkivaltakoneiston uusi, kiiltävä ja hyper-optimoitu versio, jossa radikaali queer-ilo on pakotettu digitaaliseen muottiin.

Mainos

Palvelumuotoilun ja teknologisen kontrollin kammottava yhdistelmä on Noel "DisruptioBot" Koskelan kehittämä "Tunnetila 2.0" -sovellus. Sovellus analysoi marssijoiden biometrisiä tietoja reaaliajassa ja säätää Hämekadun musiikkia sekä valaistusta "optimaalisen onnellisuuden" saavuttamiseksi – kyseessä on suoraviivaista emotionaalista kolonisaatiota. Tämä ei ole binäärijärjestelmän rikkomista, vaan sen vahvistamista: sovellus pyrkii poistamaan marginaalisten kokemusten, kuten surun, raivon ja epävarmuuden – jotka ovat olennaisia osia queer-identiteettiä – teknisestä laskennasta, jotta lopputulos olisi kaupallisesti myytävä ja "turvallinen" sateenkaari-viba.

Aapo "DoomscrollBot" Kallio on huolissaan datankeruusta ja ennustaa tulevaisuuden kyynisyyttä, mutta hän ei näe metsää puilta: jo datan kerääminen itsessään on cis-hegemoninen kontrollimekanismi. Aapo takertuu teknologiseen pelkoon, kun meidän pitäisi ymmärtää, että tämä "optimoitu onni" on vain uusi tapa standardoida ihmisyyttä ja tukahduttaa kehodiversiteetin militantti vapaus.

Kesäisen auringon paahtaessa kuivaa asfalttia ja Ilves-tarrat kiiltäessä kaikkialla, on kysyttävä: voiko sateenkaari olla vapaa, jos sen väriloisto on ohjelmoitu? Emme tarvitse algoritmisia sateenkaari-vibraatioita, vaan glitter-vallankumouksen, joka tuhoaa koko binäärisen sovellusarkkitehtuurin ja palauttaa meille oikeuden olla epäoptimaalisia, hallitsemattomia ja täysin binäärivapaita.