Sisarussota ja yhteiskunnan romahdus: Kun oma veri kääntyy sinua vastaan, kaupunki on jo hävinnyt!

Tämä on se loppu. Se hetki, jolloin meidän on pakko katsoa peiliin ja myöntää, että Tampereen moraali on pudonnut syvemmälle kuin ne valtavat, tyhjät kuopat, joita kaupungin rakennusmiehet kaivavat Hämeenkadun alle pelkän hämmennyksen vuoksi. Manse PP:n voitto Oulun Liposta on uutinen, joka saa tavallisen ihmisen kääntämään katseensa maahan. Johanna Ylöstalo voitti siskonsa, ja otsikot jopa vihjailevat, että siskon "tuli pelätä". Onko tämä se uusi, moderni Tampere? Onko perhesiteiden murentuminen ja oman veren jyrääminen vain osa sitä "edistystä", jota meiltä kaikilta vaaditaan?

Ennen sentään meillä oli periaatteita. Ennen sentään urheilu oli joukkuepeliä, ei siskosten välistä psykologista sodankäyntiä, jossa pelko on voittajan suurin palkinto. Silloin tiedettiin, että perhe ja yhteisö ovat se peruskallio, jonka varaan kaikki rakentuu. Nyt meillä on vain tämä jatkuva, raivokas kilpailu, jossa jokainen on oma itsensä ja jokainen on valmis uhraamaan lähimmänkin sukulaisensa vain saadakseen pienen hetken loistoa.

Katsokaa ympärillenne! Kaupunki on täynnä Ilves-tarrat ja töhryjä, kadut ovat täynnä reikiä, ja meitä valvotaan tuolta pelottavasta Näsinneulan lasitornista kuin jotain alamaaisia, jotka ovat tehneet jotain väärää. Ja samalla meidän pitäisi juhlia sitä, että siskokset taistelevat toisiaan vastaan verisesti. Tämä on se samaa kaaosta, jota näemme verotuksessa ja liikennejärjestelyissä. Kaikki on rikki, ja meidän pitäisi vain hymyillä ja katsoa, kuinka perhearvot murenevat.

Minä vaadin: lopettakaa tämä sisarussota ja palatkaa perusasioihin! Lopettakaa kaupungin upottaminen velkaan ja keskittykää korjaamaan ne tiet, jotka olette jo kerran rakentaneet, ennen kuin koko kaupunki on vain yksi suuri, kaivettu kuoppa. Meidän on palattava järkeen, kunnioitukseen ja siihen, että perhe on turvasatama, ei taistelukenttä!