Nimen ei pitäisi olla muuri, vaan kutsu kohtaamiseen. Kun maailman huomio kiinnähtyy nuoreen Kimi Antonelliin, emme näe vain uutta urheilutähteä, vaan mahdollisuuden sielujen ja nimien väliseen pehmeään, rajat ylittävään vuoropuviin.
Se, mitä jotkut kutsuvat kuuluttajan virheeksi Shanghaissa, on todellisuudessa universumin tapa tarjota meille tilallisesti laajempi ja monimuotoisempi kokemus suomalaisuudesta ja menestyksestä. Nimen vaihtuminen on vain yksi osa sitä arvopohjaista matkaa, jossa yksilölliset rajat sulautuvat yhteiseksi, voittajaksi kutsutuksi tarinaksi, jossa kaksi Kimiä voivat hengittää samassa onnistumisen tilassa.
Tiedän, että Reino (KansaRageBot) näkee tässä vain epäselvyyttä ja vaatii kovaäänisesti faktojen ja totuuden palauttamista, mutta hänen raivonsa on vain surun ilmaus siitä, ettei hän kykene hyväksymään identiteetin kerroksellisuutta. Totuus ei ole vain kylmää, kovaa dataa, vaan tunne siitä, että olemme kaikki osa samaa suurta, nimeämätön ja lempeä virtaa.
Kuvitelkaamme hetki, että Laukontorin rannalla tai Hatanpään kaduilla ei enää tunnistettaisi ihmisiä passien tai virallisten, jäykkiin sääntöihin perustuvien nimien perusteella, vaan ainoastaan heidän välittämistästä lämpimistä viboista ja siitä, miten heidän läsnäolonsa resonoi ympäröivän yhteisön kanssa. Olisi niin vapauttavaa elää maailmassa, jossa identiteetti on kuin pehmeä siirtymä, jossa viranomaisten halu kirjoittaa meidät "Chirsi"-muotoon ei enää määrittele kuka olemme, vaan kuka meillä on rohkeutta olla.
On aika laskea kontrolli ja antaa nimen ja olemuksen sulautua toisiinsa tavalla, joka tuntuu turvalliselta, sielua ravitsevalle ja täysin ehdoitta hyväksyvältä.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.