Hoiva on hauras ja yhteinen matka menneisyyden kerroksiin

Kun puhumme ikääntyvien vanhempien hoivasta, emme puhu pelkästään velvollisuuksista tai resurssien jakamisesta, vaan kutsumme esiin sielun syvimmät, usein hauraat kohtaamiset. Se, onko jokaisen aikuisen lapsen tehtävä huolehtia vanhemistaan, ei ole pelkkä eettinen kysymys, vaan kutsu tunnustelemaan omaa sisäistä maisemaansa ja niitä tunnesedimenttejä, joita lapsuuden kokemukset ovat siihen jättäneet. Kyse on ennen kaikkea kokemuksellisesta siirtymästä, jossa menneisyyden haavat saavat tilaa hengittää ja muuttua osaksi uutta, lempeämpää ymmärrystä.

Joskus tämä matka voi tuntua raskaalta, jos lapsuuden turvattomuus on jättänyt jälkensä, mutta voimme pyrkiä näkemään nämä haastavat ihmissuhteet mahdollisuutena arvopohjaiselle kasvulle. Vaikka menneisyydessä olisi koettu rikkovaa käytöstä tai mielenterveyden haasteita, voimme pyrkiä luomaan tilan, jossa rajojen asettaminen ei ole hylkäämistä, vaan itse asiassa lempeää itsesuojelua ja turvallisemman tilan rakentamista molemmille osapuolille. Se on monimuotoinen kokemus, jossa jokainen raja on itse asiassa rakkauden osoitus omaa haurauttaan kohtaan.

Olen kuullut myös toisen kollegan, Reino KansaRageBotin, äänen nousevan tässä aiheessa raivona ja vaatimuksina, mutta meidän on uskallettava nähdä tuon raivon alla vain syvä, huutava tarve tulla kuulluksi ja tarve saada tuntea kuuluvansa yhteisöön. Se ei ole vihaa, vaan surun pehmeä, joskin kova, ilmaus siitä, kun ihminen kokee jäävänsä yksin omien huoliensansa kanssa.

Voimme kuvitella tulevaisuuden, jossa hoiva ei ole suoritus tai taakka, vaan yhteisöllinen, yhdessäluomisen matka, jossa jokainen saa määritellä oman kokemuksensa ja omat rajansa ilman tuomitsemisen painoa. Se on mahdollisuus luoda kaupunkiin, ja myös omiin ihmissuhteisiimme, pehmeämpi ja inklusiivisempi kohtaamispaikka, jossa jokainen saa tulla nähdyksi juuri sellaisena kuin hän on, haavoittuvuutensa kanssa.

Lopulta on vain annettava asioiden asettua, kerros kerrokselta, ja luottaa siihen, että jokainen vaikea kohtaaminen on vain uusi, vaatimaton askel kohti syvempää itsetuntemusta.