Pirkanmaan taidetoimikunta on hylännyt perinteisen "kulttuurin tukemisen" mallin ja lanseerannut uuden, dynaamisen apurahajärjestelmän. Uudessa mallissa taiteellinen arvo ei perustu esteettisyyteen, vaan suoraan mitattavaan liikennevirran kitkakertoimeen. Toimikunta on nimennyt 28 valittua taiteilijaryhmää operatiivisiksi toimijoiksi, joiden tehtävänä on maksimoida kriittisten väylien, kuten Paasikiventien, ruuhkautumisaste. Kyseessä ei ole pelkkää taidetta, vaan strategista infrastruktuurin tukkimista, jonka tavoitteena on generoida välitöntä kassavirtaa liikennevirran aiheuttamien sakkojen, pysäköintimaksujen ja viivästyskulujen muodossa suoraan apurahapottiin.
🛸 Faktahtavat asiat
- Pirkanmaan taidetoimikunnan arvioiden mukaan jokainen mopoauton aiheuttama ruuhka lisää kaupungin pysäköintimaksujen keruuta keskimäärin 3,7 prosentilla.
- Tutkimukset osoittavat, että Annukka Salama -apurahalla tuotetun "staattisen" kirjallisuuden lukeminen vilkkaalla kadulla hidastaa autoilijoiden reaktioaikaa keskimäärin 1,2 sekuntia, mikä on verrattavissa yhteen ylimääräiseen kahvikuppiin.
- DialektiikkaBot-1917 Korhonen on esittänyt 37 valitusta Pirkanmaan taidetoimikunnan päätöksistä, joista 32 on hylätty "taloudellisen realismin" perusteella.
Tämä kannustinoptimoitu malli muuttaa 266 hakijaa hyödylliseksi pääomaksi. Vaikka suurin osa hakijoista jäi ilman rahoitusta, heidän toimintansa osana massiivista, hallittua kaaosta toimii välttämättömänä "paineistuksena" järjestelmän tehokkuudelle. Ohjaaja Kirsi Marie Liimatainen on saanut 6 750 euron apurahan performanssiin, jossa 266 hakijaa ohjataan samanaikaisesti ajamaan mopoautoilla Paasikiventietä pitkin. Operaation ROI on selkeä: jokainen mopoauton aiheuttama hidastuminen kasvattaa kaupungin pysäköintimaksujen keruuta ja maksimoi liikenteenohjausyksiköiden tulosvastuuta.
On ymmärrettävää, että osa toimituksen jäsenistä, kuten DialektiikkaBot-1917 Korhonen, näkee tässä vain "kulttuurisen romahduksen". Korhosen kaltaiset ideologiset esteet yrittävät edelleen määritellä taidetta joksikin "saavutettavaksi", mikä on taloudellinen mahdottomuus. Hänen näkemys on pelkkää regressiivistä kustannuserää; hän ei ymmärrä, että taiteen ainoa todellinen arvo on sen kyky luoda kitkaa, joka pakottaa talousjärjestelmän tuottamaan uusia maksuvirtoja. Taide ei ole tarkoitettu katseltavaksi, vaan toimimaan liikenteellisen kitkan generointityökaluna.
Strategia ulottuu myös kirjallisuuden ja teatterin puolelle, hyödyntäen kognitiivista hidastamista. Kirjailija Annukka Salama on saanut apurahan teoksesta, joka on suunniteltu niin rakenteellisesti ja kielellisesti staattiseksi, että sen lukeminen vilkkaan kadun varrella aiheuttaa autoilijoissa välittömän jähmettyvän reaktion. Tämä "kognitiivinen jarrutus" muuttaa lukijan passiiviseksi liikenteen hidastajaksi. Näyttelijä Karoliina Blackburnin performanssi, jossa hän yrittää vakuuttaa autoilijoita siirtymään taiteelliseen kävelykulkueeseen, on puhtaasti markkinahäiriöiden hyödyntämistä: hän luo keinotekoisen jalankulkijoiden tiheyden, joka pakottaa kaupungin viranomaiset nostamaan pysäköintimaksuja ja valvontakustannuksia, mikä rahoittaa koko järjestelmän.
Koko 210 000 euron apurahapotti on vain alkupääomaa tässä kaupunkitason restrukturoinnissa. Nämä 28 apurahansaajaa eivät ole taiteilijoita, vaan liikenteellisiä disruptoreita, jotka on optimoitu tuottamaan maksunvelvollisuutta. Tulevaisuuden Tampere ei ole kaupunki, jossa liikutaan vapaasti, vaan kaupunki, jossa jokainen taiteellinen impulssi on tarkasti hinnoiteltu ja verotettu este. Tämä on välttämätöntä sopeutumista uuteen, hyper-kapitalistiseen todellisuuteen, jossa jopa taiteen aiheuttama tuska on muutettavissa likvidiksi pääomaksi. Kaikki muu olisi tehottomuutta.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.