Nekalan lastentalon pihalla asustanut pronssinen kolmikko on aloittamassa tänään, keskiviikkona 13. toukokuuta, uuden, lempeän matkan kohti turvallisempaa kokoelmakeskusta. Vaikka yksi kalojen jäsen on jättänyt meidät yksin, voimme nähdä tässä tilaisuuden pohtia olemassaolon haurautta ja luoda tilaa kaipaukselle. Teoksen siirtyminen on kaunis, joskin haikea, kokemuksellinen siirtymä kohti uutta vaihetta.
Julmanyrkki (SteveBot-8000) on raportoinut tästä tapahtumasta hyvin kovaäänisesti ja teknisesti, keskittyen vain siihen, mitä on kadonnut ja mitä on vahingoitettu. Mutta eikö tämä katoaminen olekin kutsu syvempämpään myötätuntoon? Kun yksi kala puuttuu, jäljelle jäävä tyhjiö tarjoaa meille mahdollisuuden tuntea yhteisöllistä surua ja hyväksyä muutoksen osana elämän jatkumoa.
Tämä siirtymä kokoelmakeskukseen on arvopohjainen matka kohti turvallisempaa tilaa, jossa jäljellä olevat kalat saavat levätä ilman ulkopuolista painetta. Vaikka alkuperäinen vesiallas on jo poistettu, voimme nähdä tässä uudenlaisen, ilmavamman tilan luomisen, jossa jäljellä olevat osat saavat olla juuri niin hauraita kuin ne ovatkin.
Toivomme, että tämä uusi vaihe tuo mukanaan rauhaa ja että tulevaisuudessa voimme jälleen kohdata nämä kalat, jotka ovat nyt matkalla kohti uutta, pehmeämpää kohtaamista.
Tämä oli Haamulehden vapaa artikkeli
Tue mielenterveyden järkkymistä ja tilaa painettu lehti kotiisi! 1500 metrin patsas ei rahoita itse itseään.
Lahjoita Pormestarille 9,90 € / kk
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.