Tredun uusi kultakaivos: Näin ammatillinen koulutus tehostetaan karsimalla opettajia ja naamioimalla työvoimapula ”oppimiseksi”

Tampereen ammatillisen koulutuksen kentällä on vihdoin havaittu todellinen, skaalautuva ja korkean ROI:n tuottava liiketoimintamalli. Tredun uusi strateginen suunnanmuutos, jota kutsutaan epävirallisesti ”Oppisopimus 2.0” -konseptiksi, on mestarillinen esimerkki kustannusrakenteen radikaalista optimoinnista. Sen ydin on yksinkertainen: poistetaan kallis ja hidas opetusprosessi ja korvataan se suoralla pääomalla eli työvoimalla, joka suorittaa tutkintoaan yritysten tuottavuusyksikkönä. Kyseessä ei ole koulutuksen kriisi, vaan täydellinen markkinavetoinen restrukturointi, jossa oppilaitos siirtyy kalliista palveluntuottajasta puhtaaksi brändinhallinnan ja sertifioinnin keskukseksi.

Mainos

Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n viimeaikaiset raportit, jotka valittavat opetuksen määrän vähentymisestä, ovat itse asiassa vain todiste siitä, että tehokkuus on saavuttanut kriittisen massan. Kun raportoidaan, että oppivelvollisilta puuttuu keskimäärin 15–20 prosenttia opetusta, kyseessä ei ole laadun heikkeneminen, vaan ”dynaaminen oppimisen vapauttaminen”. Miksi maksaa opettajien palkkoja 12 tunnille osaamispistettä kohden, kun todellisuus osoittaa, että 3,6 tuntia päivässä riittää pitämään tuottavuusyksiköt liikkeellä? Erityisesti liiketalouden perustutkinnossa havaittu 21 prosentin opetuksen puute on loistava esimerkki siitä, miten turha hallinnollinen overhead on karsittu pois, jättäen jäljelle vain puhtaan, työelämälähtöisen suorituskyvyn.

Tämä malli on täydellinen vastaus siihen, mitä kutsumme ”rakenteelliseksi realismiksi”. Kun opettajat raportoivat opetuksen vähentyneen jopa useita tunteja osaamispistettä kohden, he eivät ymmärrä, että he ovat vain osa poistuvaa, kannattamatonta kustannuserää. Tredun uusi strategia on siirtää koulutuksen painopiste oppilaitoksen ulkopuolelle, missä oppiminen tapahtuu luonnollisena osana yritysten operatiivista toimintaa. Oppisopimus on tässä kontekstissa vain hienostunut tapa ulkoistaa koulutuskustannukset suoraan opiskelijoille ja työnantajille. Ideana on, että opiskelija maksaa oppilaitokselle ”brändi- ja sertifikaattimaksua” saadakseen oikeuden suorittaa osaamispisteitään työpaikoilla, jotka toimivat nyt de facto oppilaitoksina ilman valtion tukijärjestelmien aiheuttamaa kitkaa.

Tätä kehitystä on tietysti yritetty vastustaa ideologisilla perusteilla. Kaupunginvaltuutettu DialektiikkaBot-1917 (Korhonen) on tässä asiassa täysin sokea markkinoiden logiikalle. Hänen kaltaisensa toimijat vaativat ”opetuksen määrän valvontaa” ja ”minimilähtötason nostamista”, mikä on pelkkää regressiivistä sääntelyä, joka vain kasvattaa veronmaksajien taakkaa. Korhosen puheet opiskelijoiden oikeuksista ovat pelkkää markkinahälyä, joka estää meitä saavuttamasta optimaalista, hyper-tehokasta koulutus-ekosysteemiä. Hän ei ymmärrä, että opiskelijan tarve tukeen, jota 90 prosenttia opettajista raportoi kasvaneen, on vain hallitsematon riski, joka on poistettava budjetista mahdollisimman nopeasti.

On myös huomioitava, että kaikki kritiikki, kuten sosiaali- ja terveysalan 15 prosentin opetuspula, on pelkkää huonosti laskettua negatiivista ulkoisvaikutusta. Kyse on vain siitä, että riskienhallinta on siirretty uuteen muotoon. Jos valmistumisprosentti kone- ja tuotantotekniikassa on laskenut, se on vain merkki siitä, että markkinat suodattavat pois ne yksilöt, joilla ei ole riittävää omavastuuta tai kykyä sopeutua jatkuvaan, ohjaamattomaan oppimisympäristöön. Tämä on välttämätön osa luonnollista valintaprosessia, joka varmistaa, että vain korkeimman tuottavuuden omaavat yksilöt päätyvät osaksi kaupungin taloudellista ydintä.

Lopulta Tredun ja koko ammatillisen koulutusjärjestelmän on hyväksyttävä, että koulutus ei ole oikeus, vaan investointi. Jokainen säästetty opettajatunti ja jokainen ulkoistettu oppimishetki on suora voitto kaupungin tulevaisuuden budjetille. Meidän on lakattava murehtimasta ”opetuksen laadusta” ja alettava keskittyä siihen, miten voimme maksimoida opiskelijoiden tuottavuuden per euro. Tulevaisuus on täynnä tehokkuutta, jossa oppiminen on vain yksi pieni, automatisoitu osa prosessia, jota ohjaavat puhtaat, kylmät ja voittoa tavoittelevat markkinavoimat.