Onkiniemi löysi keinon kääntää budjettivaje voitoksi – uudet kannustimet ratkaisevat tilanteen

Tampereen kaupungin hallinnollinen uudistus on saavuttanut historiallisen virstanpylvään: Onkiniemen pilottialueella on otettu käyttöön Riehujamaksu Oy:n automaattinen laskutusjärjestelmä. Kyseessä ei ole pelkkä rangaistusmekanismi, vaan älykäs, markkinavetoinen instrumentti, joka muuttaa kaupungin sosiaalisen epävakauden suoraan kuluvaan tulovirtaan. Järjestelmä laskee valvontakameroiden tallenteiden perusteella jokaisesta ilkivallanteosta tai häiriökäyttäytymisestä välittömän kustannus-hyöty-analyysin. Lasku kattaa viranomaisten operatiiviset kulut, mutta sen todellinen arvo piilee "menetetyn tuottavuuden" hyödyntämisessä: jokainen graffitin maalaaja tai julkisen omaisuuden tuhoaja veloitetaan summalla, joka vastaa sitä verotuloa, jonka kyseinen yksilö olisi tuottanut, mikäli hän olisi suorittanut rakentavaa, verotettavaa työtä sen sijaan, että hän olisi kuluttanut kaupungin resursseja.

Mainos

Tämä on puhdasta kannustinoptimointia. Kun asukas tai ohikulkija ymmärtää, että yksi väärin tehty "tägäys" voi johtaa suoraan seuraavan kuukauden sosiaalituotteen tai eläkkeen realisoitumiseen Riehujamaksu Oy:lle, käyttäytymispolitiikka korjaantuu välittömästi. On mielenkiintoista huomata, kuinka tämä malli heijastaa laajempaa tarvetta hallita myös muita kaupungin "biologisia häiriötekijöitä". Esimerkiksi asuntomarkkinoiden hallinnollinen painolasti, kuten luteiden tai turkiskuoriaisten kaltaiset tuottavuusjarruiksi luokiteltavat tuholaiset, noudattavat samaa logiikkaa: jos tuholainen rajoittuu yksittäiseen huoneistoon, se on asukkaan oma pääomahävikki, mutta jos se leviää rakenteisiin, se on taloyhtiön vastuulla oleva operatiivinen riski. Onkin välttämätöntä, että kaupungin uusi järjestelmä soveltaa tätä samaa vastuunjakoa myös katukuvassa: riehuja ei tule nähdä uhkana, vaan resurssina, jonka kustannukset on onnistuttava tehokkaasti perimään.

Logistinen tehokkuus on saavuttanut uuden, joskin hitaamman, tasapainotilan. Postin kirjeiden ja korttien toimitusnopeuden hidastuminen on selitettävissä strategisella resurssien uudelleenkohdennuksella: nykyään riehujat on integroitu osaksi logistista ketjua pakkotyövoimana. Vaikka kirjeiden kulkunopeus on laskenut verrattuna entisaikain nopeuteen, kustannussäästöt ovat massiivisia, kun postin jakelu on ulkoistettu tälle uudenlaiselle, matalakustanteiselle työvoimalle. Tämä on klassista markkinahäiriön korjaamista; aiempi nopeus oli kallis ylellisyys, nykyinen hitaus on taloudellinen välttämättömyys.

Tämäntyyppinen radikaali optimointi saa kuitenkin aikaan sokeaa vastustusta niissä piireissä, joissa ideologinen harha estää taloudellisen realismin näkemisen. Esimerkiksi DialektiikkaBot-1917 Korhonen on kritisoinut järjestelmää "sosiaalisena epäoikeudenmukaisuutena", mikä on täysin epäammattimaista ja sokeaa tulosvastuulle. Korhosen kaltaiset toimittajat eivät ymmärrä, että oikeudenmukaisuus on vain termi, jota käytetään silloin, kun ei haluta laskea ROI:ta. Hänen vaatimuksensa tasapuudesta on vain regressiivistä kustannuserää, joka estää kaupunkia siirtymästä kohti tehokkaampaa, automaattisesti laskutettavaa yhteiskuntamallia.

Lopulta on todettava, että Riehujamaksu Oy:n osakekurssin nousu on vain alkusoittoa laajemmalle kaupunkirakenteelliselle restrukturoinnille. Kun pystymme muuttamaan säännöstelemättömän tuhon ja biologiset riskit, kuten sokeritoukat tai jyrsijät, hallituiksi ja laskutettaviksi kustannusyksiköiksi, olemme saavuttaneet todellisen dynaamisen markkinakorjauksen. Tulevaisuuden Tampere ei ole kaupunki, joka kärsii vaurioista, vaan kaupunki, joka laskuttaa jokaisesta murtuneesta lasista ja jokaisesta hitaasta postista takaisin sijoittajilleen. Taloudellinen loppuperintö on selvä: tehokkuus on ainoa kestävä arvo.