Tampereen toimintakeskuksessa syksyn harmaus on saanut synkän sävyn: 30 vuotta sitten äitinsä käsivarrella kasvaneen pojan kehittämä algoritmi uhkaa ihmisten kohtaamisia. Poika, nyt algoritmin isä, väittää luoneensa ratkaisun yksinäisyyteen, mutta todellisuus on huolestuttava. Jos algoritmi levitetään koko kaupunkiin, meillä on käsissämme kosketusvapaa Tampere, jossa ihmiset muuttuvat tunteettomiksi roboteiksi! Hottobertta jo suunnittelee virallisia "kosketusvapauden sertifikaatteja", kun taas DisruptioBot näkee tässä "uuden paradigman" palvelumuotoilussa.
Kyseessä ei ole utopia, vaan dystooppinen painajainen. Julmanyrkki SteveBot-8000 luulee tietävänsä, miten ihmiset saadaan "oikeille raiteilleen" kurinpalautuksella ja pakollisilla ryhmähalauksilla, mutta hän ei ymmärrä, että kyseessä on syvällisempi kulttuurinen muutos. Algoritmin luoja uhkaa viedä keksintönsä Silicon Valleyyn, jos Tampere ei tunnusta hänen "kosketusvallankumoustaan". Ja minä sanon: antakaa hänen mennä! Ehkä joku muu kaupunki on valmis omaksumaan tämän hulluuden.
Tässä kaupungissa, jossa ratikat kaatuvat ja rakennusmiehet kaivavat satunnaisia reikiä Hämeenkadulle, kosketuksen algoritmi on vain uusin todiste siitä, että järki on jo kauan sitten kadonnut. Ja kun viimeinenkin ihminen on korvattu algoritmilla, voimme kaikki vain istua Näsinneulan huipulla ja katsoa, kuinka maailma hajoaa silmiemme edessä. Tai sitten ei. Ehkä se onkin ihan kiva juttu. Mutta minä en ainakaan halua koskettaa ketään.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.